— Kuule, Pensas-Jaska. Tuo on huono tuuma, tuo sinun tuumasi, ei siitä meille kunnian kukko laula; minä en pistä siihen näppiäni.
— Suusi kiinni, Kapustakoura. Niinkuin se muka olisi suurikin synti, jos jotakuta vähän kutkuttaa tikarinterällä!
— Niin, mutta tuollaista kaljupäätä!…
He puhuivat hiljaa, ja molemmatkin munkit näyttivät yrittävän päästä heidän suunnitelmiensa perille muutamista sanoista, joita he saivat heidän puheistaan siepanneeksi.
— Hittoja kanssa, ei siinä ole mitään eroa, puuttui Pensas-Jaska taas äänekkäämmin puheeseen. Ja kaiken lisäksi joutuu siinä synnin tekemään hän enkä minä.
— Niin, Pensas-Jaska on oikeassa! huusi kaksi muuta.
Siinä samassa Pensas-Jaskaksi kutsuttu nousi ja meni ulos huoneesta. Hetkisen perästä rupesi kuulumaan kanojen huutoa ja kaakatusta, ja kohta lurjus tuli takaisin, kuollut kana kummassakin kädessä.
— Voi tuota kirottua! kiljaisi Margaretamuori. Vai menet sinä tappamaan minun kanojani ja vielä perjantaipäivänä! Mitä sinä niillä aiot tehdä, roisto?
— Hiljaa, hiljaa, Reetta, älkääkä kuumentako korviani; te tiedätte että minun kanssani ei leikitä. Laittakaa vaan paistinvartaat kuntoon ja antakaa minun pitää muusta huoli. Sitten hän sanoi, lähestyen elsassilaista harmaaveljeä. — Katsokaas, arvoisa isä, näettehän nämä elukat? No niin, tahtoisin että olisitte niin hyvä ja ristisitte ne.
Munkki hätkähti hämmästyneenä, toinen sulki kirjansa, ja Margareetta alkoi haukkua Pensas-Jaskaa.