— Ettäkö minä ristisin? sanoi munkki.
— Niin juuri, arvoisa isä. Minä rupean kummiksi, ja ruvetkoon tuo Reetta tuossa toiseksi. Ja kuulkaas mitkä nimet annan tyttötypyköilleni: tästä tehdään Karppi, tuosta taas Ahven. Eikös olekin siinä kaksi kaunista nimeä!
— Ristiä kanoja! huudahti munkki nauraen.
— Senkin haaska! huusi Margareta, luuletko todellakin että minä sallin teidän pitää tuota ilvettänne omassa talossani? Luuletko olevasi juutalaisten parissa tai hornassa noitien luona kun rupeat elukoita kastattamaan?
— Laittakaa niin, ettei minun tarvitse kuulla tuon suunpieksijän räyhäämistä, sanoi Pensas-Jaska tovereilleen ja te, isäseni, tokko osaatte lukea tuosta terästä kuka seppä sen on tehnyt?
Niin sanoen hän toi paljastetun tikarinsa vanhan munkin nenän eteen. Nuorempi hyppäsi pystyyn; mutta melkein samassa hän, ikäänkuin varovasti asian harkittuaan istuutui jälleen, päättäen hillitä itsensä.
— Kuinka minun sitten pitää ristiä tätä siipikarjaa, poikani?
— Perhana vieköön, sehän on hyvin helppoa; ihan niinkuin te kastatte meitäkin, meitä vaimosta syntyneitä. Ripauttakaa Baptizo te Carpam et Percam;[72] mutta sanokaa se omalla siansaksallanne. No niin, Pikku-Jussi, tuopas tänne tuo vesilasi, ja te muut kaikki, hatut pois päästä, ja kuunnelkaa hartaasti, jumalauta!
Yleiseksi hämmästykseksi vanha harmaaveli otti hiukan vettä, ripautti sitä kanojen päähän ja lausui hyvin nopeasti ja epäselvästi jotakin, joka muistutti rukousta. Hän lopetti lauseensa sanoilla Baptizo te Carpam et Percam. Sitten hän tarttui taaskin rukousnauhaansa hyvin tyynesti, ikäänkuin hän ei olisi tehnyt mitään tavatonta.
Margaretamuori oli hämmästyksestä mykkänä. Pensas-Jaska riemuitsi. — No niin, Reetta, hän sanoi heittäen tälle kanat, valmistapas meille nyt tuo karppi ja tuo ahven; niistä tulee kovin hyvää paastoruokaa.