— Entä hevoseni, kapteeni?
— Ai! tosiaankin! niin että missäkö se on? Annatin raippoja sille torvensoittajaheittiölle joka sen teiltä varasti… Mutta kun en tiennyt missä te oleilitte, niin en voinut toimittaa sitä teille takaisin… Ja minä pidin sen itse odottaen että saisin kunnian tavata teitä. Nyt se on varmastikin jollakin paavilaisroikaleella.
— Hiljaa! älkää sanoko sitä sanaa niin kovasti. Kuulkaas kapteeni, olkaamme yksistä puolin ja auttakaamme toinen toistamme niinkuin vastikäänkin teimme.
— Olkoon niin; ja niinkauan kuin Dietrich Hornsteinilla on pisaraakaan verta suonissaan, on hän aina valmis tappelemaan teidän rinnallanne.
He puristivat iloisesti toistensa käsiä.
— Mutta kuulkaas, mikä pahuksen juttu se olikaan, jonka he kertoivat minulle, ja jossa oli sekä kanat että Carpam ja Percam ja kaikki? Kyllä täytyy sanoa että nuo paavilaiset ovat oikeita pässinpäitä.
— Hiljaa! kerran vielä: tuossa on lautta.
Niin jutellen he tulivat lautalle, jolle he nousivat. He tulivat Beaugency'hin, eikä mitään muuta erikoista tapahtunut kuin että he tapasivat useita uskolaistensa ruumiita jotka kelluivat Loiren pinnalla.
Eräs lauttureista huomautti että useimmat olivat vedessä selällään.
— He huutavat taivaan kostoa, sanoi Mergy aivan hiljaa saksalaisen ratsuväen kapteenille.