— Sanalla sanoen, jatkoi La Noue kylmästi, viimeinen sanani on, jos kuningas suostuu olemaan majoittamatta kaupunkiin linnaväkeä ja sallii meidän vapaasti harjoittaa uskontoamme, niin meidän täytyy viedä hänelle avaimemme ja vakuuttaa hänelle alamaisuuttamme.
— Sinä olet petturi, kiljaisi Laplace; sinä olet antanut tyrannien lahjoa itsesi.
— Hyvä Jumala! mitä te sanotte, herra Laplace? sanoi pormestari.
La Noue veti suunsa hienoon ja halveksivaan hymyyn.
— Siinä nyt näette, herra pormestari, me elämme omituisia aikoja; sotilaat puhuvat rauhasta, ja papit saarnaavat sotaa. — Hyvä herra, hän jatkoi, lopuksi Laplaceen päin kääntyen, nyt on päivällisaika käsissä, ainakin minusta tuntuu siltä, ja vaimonne varmaankin odottaa teitä kotia.
Nämä viimeiset sanat saivat papin ihan kiukusta suunniltaan. Hän ei enää voinut keksiä mitään herjausta, minkä sinkauttaa La Nouelle vasten silmiä; ja kun korvapuustilla pääsee antamasta järkevää vastausta, niin hän lyödä läimäytti vanhaa sotapäällikköä poskelle.
— Siunaa ja varjele! mitä te teette? huusi pormestari. Lyöttekö te
La Noue'ta, La Rochellen parasta kansalaista ja urhoollisinta soturia!
Mergy, joka oli saapuvilla, aikoi antaa Laplacelle sellaisen ojennuksen, ettei tämä olisi sitä hevillä unohtanut; mutta La Noue pidätti häntä.
Kun tuon vanhan hupsun käsi kosketti La Nouen harmaata partaa, niin vanhan sotapäällikön silmistä leimahti ohikiitävän ajatuksen ajan suuttumuksen ja vihan salamoita. Mutta samassa hänen kasvoilleen tuli taaskin niiden järkähtämätön ilme: olisi tehnyt mieli sanoa, että pappi oli lyönyt roomalaisen senaattorin marmorista rintakuvaa tai että La Noue'ta olisi koskettanut sattumalta jokin eloton esine.
— Viekää tuo ukko vaimonsa luo, hän sanoi eräälle vanhaa pappia pitelevistä porvareista, ja käskekää hänen hoivailla miestään; hän ei varmaankaan ole oikein terve tänään. — Herra pormestari, pyydän teitä antamaan minulle sataviisikymmentä vapaaehtoista kaupungin asukkaista, sillä tahtoisin tehdä uloshyökkäyksen huomenna päivänkoittaessa, kun juoksuhaudoissa yönsä viettäneet miehet ovat vielä ihan kylmästä kangistuneina, niinkuin karhut, joita ahdistetaan pesässään. Olen huomannut, että katosalla nukkuneet miehet ovat aamulla paljon virkumpia kuin paljaan taivaan alla yönsä viettäneet.