— Herra de Mergy, jos teillä ei ole liian kiire päivälliselle, niin tahtoisitteko tehdä kanssani kierroksen Evangile-linnakkeessa? Tahtoisin nähdä, miten pitkälle vihollisen saartotyöt ovat edistyneet.
Hän tervehti pormestaria, ja nuoren miehen olkapäähän nojaten hän lähti kulkemaan varustusta kohti.
He tulivat sinne hetkistä myöhemmin kuin tykinkuula oli haavoittanut kahta miestä. Kivet olivat aivan veren peitossa, ja toinen onnettomista huusi tovereilleen pyytäen heitä hänet lopettamaan. La Noue katseli jonkun aikaa, kyynärpää rintasuojukseen nojaten, äänetönnä piirittäjien saartokaivantoja; sitten hän Mergy'n puoleen kääntyen virkkoi:
— Sota on jotain kauheaa yleensäkin, mutta kansalaissota! Tuo luoti oli pistetty ranskalaiseen tykkiin, ranskalainen sen on tähdännyt ja laukaissut, ja tuossa on kaksi ranskalaista, jotka se luoti on tappanut. Eikä vielä ole mitään tuottaa kuolema puolen peninkulman päästä; mutta herra Mergy, kun pitää upottaa miekkansa miehen ruumiiseen, joka huutaa armoa omalla kielellänne! Ja sitähän me tänä aamunakin äskenikään teimme.
— Oh, herra La Noue, jos olisitte nähnyt elokuun 24 päivän joukkoteurastuksen! Jos olisitte kulkenut yli Seinen silloin, kun se oli verestä punainen ja kun siinä kellui enemmän ruumiita kuin jäidenlähdön jälkeen jäälohkareita, niin kyllä te tuntisitte hyvin vähän sääliä niitä kohtaan, joita vastaan taistelemme. Minä näen jokikisessä paavilaisessa murhamiehen.
— Älkää parjatko omaa maatanne. Tuossa armeijassa, joka meitä piirittää, on hyvin vähän niitä hirviöitä, joista puhutte. Sotilaat ovat Ranskan talonpoikia, jotka ovat jättäneet aurankurkensa päästäkseen kuninkaan palkkoihin, ja aatelismiehet ja päälliköt taistelevat sen vuoksi, että he ovat vannoneet kuninkaalle uskollisuudenvalan. He ovat ehkä oikeassa ja me … me olemme kapinoitsijoita.
— Kapinoitsijoitako! Meidän asiamme on oikea, ja me taistelemme uskontomme ja henkemme puolesta.
— Mikäli huomaan, niin te ette juuri liiaksi tunne omantunnonvaivoja; te olette onnellinen, herra de Mergy. Ja vanha soturi huokasi syvään.
— Hitto olkoon! sanoi eräs sotilas, joka juuri oli laukaissut pyssynsä; ihan varmasti tuolla pahuksella on suojeleva talismani. Jo kolmena päivänä olen häntä tähtäillyt, mutta en vaan ole saanut sattumaan.
— Niin kellä sitten? Mergy kysyi.