— Katsokaas, näettekö tuon veitikan, jolla on valkea takki ja punainen olkavyö ja sulkatöyhtö? Joka päivä hän tulee tuohon ärsyttelemään ikäänkuin ilkkuakseen. Hän on yksi niitä hovikeikareita, joita on tullut Monsieurin matkassa.
— Matka on koko pitkä, mutta ei haittaa! Antakaas minulle pyssy.
Yksi sotilaista antoi pyssynsä hänen käsiinsä. Mergy asetti piipun pään rintasuojuksen nojaan ja tähtäsi tarkkaan.
— Jos hän olisi joku ystävistänne? sanoi La Noue. Miksi te tahdotte noin ruveta ihmisiä ampumaan?
Mergy oli juuri painamaisillaan liipasinta; hän pysäytti sormensa.
— Ei minulla ole ensinkään ystäviä katolilaisten joukossa, paitsi yksi ainoa, ja hän ei ole, — siitä olen ihan varma, meitä piirittämässä.
— Jospa hän olisi veljenne, joka Monsieurin mukana…
Laukaus pamahti, mutta Mergyn käsi oli vavahtanut, ja saattoi nähdä luodin pöläyttävän tomua ilmaan sangen kaukana kävelijästä. Mergy ei voinut uskoa, että veljensä olisi katolilaisten armeijan mukana; mutta kuitenkin hän oli hyvin hyvillään nähdessään ampuneensa ohi. Mies, jota hän oli ampunut, jatkoi verkkaista kävelyään ja hävisi sitten vastakaivettujen multakasojen taa, joita kohosi joka puolella kaupungin ympärillä.
XXVI.
Uloshyökkäys.