— Minä en ole varma mistään. Jos perkele on olemassa, niin saammepahan nähdä, onko se hyvinkin musta.
— Kuinka! sinä et ole siitä varma?
— Ripitytä itsesi, sen sanon sinulle.
— Mutta sinä pilkkaat minua siitä.
Kapteeni ei voinut olla hymyilemättä; sitten hän sanoi vakavasti:
— Sinun sijassasi minä ripityttäisin itseni; sehän on aina varminta, ja kun on saanut ripin viimeisen voitelun, niin silloinhan sitä on valmiina kaiken varalta.
— No niin! Minä teen niinkuin sinäkin. Ripitytä sinä itsesi ensin.
— En.
— No, sano mitä sanot, mutta minä tahdon kuolla hyvänä katolilaisena. Kuulkaa, arvoisa isä! Antakaa minun lausua confiteor'ini[82] ja kuiskatkaa korvaani; sillä se on vähän unohtunut.
Bévillen ripityttäessä itseään kapteeni George ryyppäsi vielä kulauksen viiniä, sitten hän painoi päänsä kehnolle päänaluselleen ja ummisti silmänsä. Hän makasi rauhallisesti neljännestunnin ajan. Sitten hän puristi huulensa tiukasti yhteen ja rupesi värisemään päästäen pitkän valituksen, jonka tuska pusersi esiin hänen rinnastaan. Luullen hänen heittävän henkensä Mergy parahti ääneensä ja kohotti hänen päätään. Kapteeni avasi heti silmänsä.