— Vieläkö? hän sanoi työntäen veljensä hiljaa luotaan. Minä rukoilen sinua, Bernard, rauhoitu.
— Voi George! George! Ja minun käteni on tuottanut sinulle kuoleman!
— Minkä sinä sille voit? Enhän ole ensimäinen ranskalainen, joka saa surmansa veljensä kädestä … enkä luule olevani viimeinenkään. Mutta en voi syyttää muita kuin yksin itseäni vain. Kun monsieur otti minut saatuaan minut vapautetuksi vankilasta, mukaansa, niin olin itsekseni vannonut, etten paljastaisi miekkaani… Mutta kun olin saanut tietää, että tuon Béville-paran kimppuun oli hyökätty … kun kuulin pyssyjen paukkeen, niin tahdoin päästä katsomaan tappelua likempää.
Hän pani silmänsä taas kiinni ja avasi ne jälleen pian sanoen
Mergy'lle:
— Rouva de Turgis on käskenyt minun sanoa sinulle, että hän aina rakasti sinua. — Ja kapteeni hymyili heikosti.
Ne olivat hänen viimeiset sanansa. Hän kuoli neljännestunnin perästä, näyttämättä kärsivän kovin kovia tuskia. Muutaman minuutin perästä heitti Béville henkensä munkin sylissä, joka sittemmin vakuutti, että hän oli aivan selvään kuullut ilmassa enkelien ilohuudot, kun nämä korjasivat tämän katuvan syntisen sielun, kun taas maan alta perkeleet vastasivat siihen riemun ulvonnalla viedessään mukanaan kapteeni Georgen sielun.
Kaikista Ranskan historioista voi nähdä, kuinka La Noue läksi pois La Rochellesta, inhoon saakka tympeytyneenä kansalaissotaan ja omantuntonsa vaivaamana, joka soimasi häntä siitä, että hän taisteli kuningastaan vastaan; kuinka katolilaisten armeijan oli pakko luopua piirityksestä, ja kuinka neljäs rauha solmittiin, jota pian seurasi Kaarle IX:n kuolema.
Entä saattoiko Mergy lohduttautua? Ottiko Diana itselleen uuden rakastajan? — Sen jätän lukijan ratkaistavaksi, joka siten saa päättää romaanin mielensä mukaan.
VIITESELITYKSET:
[1] Mézeray, François Eudes de (1610-83). Ranskan huomatuimpia historiankirjoittajia.