Kun Eustache-isäntä huomasi, että Mergy oli pannut pistoolinsa pois vireestä ja että hän pisti sen hänelle puhuessaan takaisin vyöhönsä, niin hän sai taas hiukan rohkeutta, ja mutisi surullisesti, yhä itseään pyyhkien:
— Särkevät lautaset, pieksävät ihmisiä, lyövät hyvien kristittyjen nenän mäsäksi, pitävät helvetillistä melua, enpä todellakaan tiedä miten sen perästä enää voi kunniallista ihmistä hyvittää.
— No no, virkkoi taas Mergy hymyillen. Mitä murjattuun nenäänne tulee, niin siitä maksan teille sen minkä se minun mielestäni ansaitsee. Särjetyistä lautasistanne puhukaa herroille saksalaisille ratsumiehille, se on heidän asiansa. Nyt on vaan saatava tietää, mitä olen velkaa eilisestä illallisestani.
Isäntä katsoi vaimoaan, kokkejaan ja naapuriaan, ikäänkuin olisi heiltä tahtonut pyytää samalla kertaa sekä neuvoa että suojelusta.
— Saksalaiset ratsumiehet, niin! hän sanoi … ei ole hauskaa saada heidän rahojaan; heidän kapteeninsa antoi minulle kolme livreä[19] ja kornetti potkun.
Mergy otti toisen hänelle jääneistä kultaekyistä.
— No, sanoi hän, erotaan pois ystävinä. Ja hän heitti rahan Eustache-isännälle, joka, sen sijaan että olisi ojentanut kätensä sitä ottaakseen, antoi ylenkatseellisesti sen pudota lattialle.
— Yksi eky! hän huudahti, yksi eky sadasta säretystä pullosta, yksi eky talon hävittämisestä, yksi eky ihmisten pieksämisestä.
— Yksi eky, ei enempää mitään kuin yksi eky! puhkesi vaimo puhumaan yhtä surkealla äänellä. Käyhän täällä katolisiakin aatelismiehiä, jotka välistä pitävät vähän meteliä, mutta ne sentään tietävät, mitä mikin maksaa.
Jos Mergy olisi ollut paremmin varoissaan, niin hän varmaankin olisi pitänyt yllä puolueensa anteliaisuuden mainetta.