— Mikä on tehty se on tehty, hän viimein virkkoi, tukahduttaen huokauksen. Ehkäpä jonain päivänä taas palaan kuuntelemaan protestanttista saarnaa, hän lisäsi iloisemmin. Mutta lopetetaan tämä, ja lupaa ettet enää puhu minulle niin ikävistä asioista.
— Toivon että oma harkintasi saa aikaan enemmän kuin minun puheeni ja neuvoni.
— Olkoon menneeksi! Puhutaanpa nyt sinun asioistasi. Missä aikeissa sinä tulet hoviin?
— Toivon itselläni olevan niin hyvät suositukset amiraalille, että hän ottaa minut aatelismiestensä joukkoon sodassa, jota hän tulee käymään Alankomaissa.
— Huono suunnitelma. Aatelismiehen, joka tuntee rohkeutta sydämessään ja miekan kupeellaan, ei pidä vapaasta tahdostaan ruveta palvelijan asemaan. Tule vapaaehtoisena kuninkaan kaarteihin, minun kevytaseisen ratsuväen komppaniaani esimerkiksi, jos niin haluat. Saat ottaa osaa sotaretkeen, kuten me kaikkikin, amiraalin päällikkyyden alaisena, mutta et ainakaan tarvitse olla kenenkään käskyläisenä.
— Minua ei ollenkaan haluta tulla kuninkaan kaartiin; tunnen aivan vastenmielisyyttä sitä kohtaan. Mielelläni tahtoisin olla sotilaana sinun komppaniassasi, mutta isäni tahtoo, että otan osaa ensimmäiseen sotaretkeeni amiraalin välittömien määräysten alaisena.
— Siinäpä oikein taas tunnen teidät, herrat hugenotit. Te saarnaatte yksimielisyyttä, ja te haudotte vanhoja vihoja pahemmin kuin me.
— Kuinka niin?
— No, kuningas on aina teidän silmissänne tyranni, Ahab, kuten pappinne häntä nimittävät. Mitä sanonkaan? eihän hän ole edes kuningas, vaan vallananastaja, ja Ludvig XIII:n kuoleman jälkeen on Gaspard I Ranskan kuningas.[32]
— Mitä huonoa pilaa!