— Béville, virkkoi kapteeni, minä tulen puolella mukaan vetoosi.
— Ei, ei, tokasi tämä, tahdon yksinäni voittaa tältä kunnon paterilta rahat, ja jos hän kiroaa, niin enpä lempo soikoon sure kymmentä pistoliani, saarnamiehen kiroilemisesta kyllä kannattaa maksaa kymmenen pistoolia.
— Ja minä ilmoitan teille, että olen jo voittanut, sanoi isä Lubin, aloitan saarnani kolmella kirouksella. Oih, te herrat aatelismiehet luulette, että teille ainoastaan on kiroilemisen lahja annettu, koska teillä on miekka kupeella ja sulkatöyhtö hatussa. Mutta saadaanpa nähdä!
Niin jutellen hän läksi sakaristosta, ja vilauksessa hän oli saarnastuolissa. Heti paikalla valtasi mitä syvin hiljaisuus kaikki läsnäolijat.
Saarnamies silmäili saarnastuolissa ympärille pakkautunutta joukkoa ikäänkuin etsiäkseen sitä, joka hänen kanssaan oli lyönyt vetoa, ja kun hän oli huomannut tämän selkäänsä pilariin nojaten seisovan aivan häntä vastapäätä, niin hän rypisti kulmakarvojaan, pisti kädet puuskaan, ja alkoi vihan vallassa olevan miehen äänellä seuraavasti:
Rakkaat veljet.
Par la vertu! Par la mort! par le sang![36]
Hämmästyksen ja paheksumisen mumina keskeytti saarnaajan tai pikemminkin täytti paussin, jonka hän tahallaan piti.
"… meidän Herramme vanhurskauden, kuoleman, ja veren kautta".
Harmaaveli jatkoi hyvin tekopyhällä nenä-äänellä, "me olemme pelastetut ja lunastetut helvetistä".