Parisin väestö oli tänä aikakautena hirveän kiihkoista. Porvaristo, järjestettynä sotilaalliseen tapaan, muodosti jonkinlaisen kansalliskaartin, joka voi tarttua aseisiin hälyytyskellon ensi äänen kuullessaan. Yhtä pidetty kun Guisen herttua oli parisilaisten kesken niin isänsä muiston kuin omien ansioittensakin vuoksi, yhtä vihattuja olivat hugenotit, jotka heitä olivat kaksi kertaa piirittäneet. Suosio, jota nämä viimeksi mainitut nauttivat hovissa, kun yksi kuninkaan sisarista meni avioliittoon heidän uskontunnustukseensa kuuluvan prinssin kanssa, kiihdytti heidän ylpeytensä ja heidän vihollistensa vihan kaksinkertaiseksi. Sanalla sanoen: ei tarvinnut muuta, kuin jokin päällikkö asettui näiden kiihkoilijain etunenään ja huusi heille "iskekää!" niin he jo riensivät surmaamaan kerettiläisiä maanmiehiään.
Hovista karkoitettuna, kuninkaan ja protestanttien uhkailemana herttuan täytyi turvautua kansaan. Hän kokoaa kansalliskaartin päälliköt, puhuu heille kerettiläisten muka suunnittelemasta salahankkeesta, koettaa heitä houkutella tuhoamaan nämä, ennenkuin sitä yritettäisiin panna täytäntöön, ja ainoastaan silloin valmistellaan joukkomurhaa. Kun suunnitelman laatimisen ja sen täytäntöönpanon välillä kului ainoastaan muutamia tunteja, niin helposti voi selittää sen salaperäisyyden, jota salajuonen suhteen noudatettiin, sekä että niin monet ihmiset saivat niin hyvin säilyttäneeksi salaisuuden, mikä seikka muuten tuntuisi hyvin ihmeelliseltä, sillä "Parisissa leviävät uskotut salaisuudet hyvin nopeasti".[10]
On vaikea ratkaista, mikä osa kuninkaalla oli verilöylyyn; joskaan hän ei sitä hyväksynyt, niin hän ainakin varmasti antoi sen tapahtua. Kun murhia ja väkivallantöitä oli jatkunut kaksi päivää, niin hän paheksui kaikkea ja tahtoi lopettaa surmaamisen.[11] Mutta kansajoukon intohimot oli päästetty valloilleen, eikä se suinkaan saa vähästä verestä kylläkseen. Se vaati yli kuusikymmentä tuhatta uhria. Hallitsijan oli pakko mennä virran mukana, joka oli häntä voimakkaampi. Hän peruutti armahdusmääräyksensä ja antoi pian toisia, ulottaaksensa murhaamisen yli koko Ranskan valtakunnan. Sellainen on minun mielipiteeni Pärttylin yöstä, ja esittäessäni sen sanon lordi Byronin kera:
"I only say, suppose this supposition".[12]
Don Juan, cant. I. IIXXXV. 1829.
I.
Saksalaiset ratsumiehet.
The black bands come over,
The Alps and their snow,
With Bourbon the rover
They passed the broad Po.[13]
Lord Byron: The deformed transformed.
Ei kaukana Étampes'sta, kun Parisista päin tullaan, voi vieläkin nähdä nelikulmaisen rakennuksen, jossa on suippokaariset ikkunat ja jota koristavat muutamat kömpelöt veistokuvat. Oven yläpuolella on seinäkomero, jossa oli ennen kivinen jumalanäidin kuva; mutta vallankumouksessa sen osaksi tuli niin monen pyhän miehen ja naisen kohtalo, ja sen särki juhlallisesti Larcy'n vallankumousklubin puheenjohtaja. Sittemmin sen paikalle on asetettu uusi madonnan kuva, joka todellisuudessa on vain kipsiä, mutta joka muutamien silkkiriekaleiden ja lasihelmien avulla on vielä sangen muhkean näköinen ja antaa Claude Giraut'n kapakalle kunnianarvoisan ulkonäön.