— Ei ollenkaan; sillä jos sen saattaisi jotenkin huomata, niin missä sitten olisi hänen niin kuuluisa teeskentelytaitonsa? — Tänä kyseessä olevana päivänä hän muuten, siitä olen hankkinut varmat tiedot, puhui ainoastaan kauniista ilmasta.
— Entä Henrik IV? Entä Navarran Margareetta? Osoittakaa meille
Henrik, tuo hieno ja kohtelias ja ennen kaikkea hyvä mies,
Margareetta, joka sujauttaa hovipojan käteen rakkauskirjeen, kun taas
Henrik puolestaan puristaa jonkun Katariinan hovinaisen kättä.
— Mitä Henrikiin tulee, niin ei kukaan voisi aavistaa että tuossa huimapäisessä pojassa piilee sankari ja Ranskan tuleva kuningas. Hän on jo unohtanut äitinsä, joka oli kuollut vasta pari viikkoa sitten. Hän puhuu vain ratsupalvelijalle, syventyneenä perinpohjaiseen keskusteluun liikkeelle ajettavasta hirvestä. Vapautan teidät siitä, etenkin jos — kuten toivon, — ette ole metsästäjä.
— Entä Margareetta?
— Hän oli hieman pahoinvoipa ja pysytteli huoneessaan.
— Soma tapa suoriutua hänestä. Entä Anjoun herttua? entä prinssi de
Condé? ja Guisen herttua? ja entä Tavannes, Retz, La Rochefoucauld,
Teligny? entä Thoré? ja Mery? ja niin monet muut?
— Totta tosiaan, tehän tunnette heidät paremmin kuin minä. Minä puhun teille ystävästäni Mergystä.
— Ah! Huomaan etten löydä romaanistanne sitä mitä siitä etsin.
— Pelkäänpä niin käyvän.