Hansikas.
Hovi oli Madridin linnassa. Leskikuningatar, odotti huoneessaan, hovinaisensa ympärillään, että kuningas tulisi syömään aamiaista hänen kanssaan ennen ratsaille nousemistaan; ja prinssien seuraamana kuningas kulki hitaasti poikki huoneen, jossa olivat koolla kaikki ne, joiden oli määrä seurata häntä metsästysretkelle. Hän kuunteli hajamielisenä hovimiesten hänelle omistamia lauseita, ja vastasi heille usein tylysti. Kun hän kulki ohi veljesparin, niin kapteeni notkisti polvensa ja esitti uuden kornetin. Syvään kumartaen Mergy kiitti hänen majesteettiaan kunniasta, jonka tämä juuri oli hänelle osoittanut ennenkuin hän sen oli ansainnutkaan.
— Ahaa, teistä siis isäni amiraali on puhunut minulle. Te olette kapteeni Georgen veli?
— Olen, sire.
— Oletteko katolilainen, vai hugenotti?
— Sire, olen protestantti.
— Mitä siitä puhuin, sen sanoin vain uteliaisuudessani, sillä piru minut periköön jos välitän niiden uskosta, jotka minua palvelevat hyvin.
Sanottuaan nämä muistettavat sanat kuningas meni kuningattaren luo.
Jonkin hetken kuluttua tuli saliin joukko naisia, jotka näyttivät panevan herrojen kärsivällisyyden kovalle koetukselle. Puhun ainoastaan yhdestä tämän hovin kaunottaresta, jossa niitä muuten oli niin runsaasti — tarkoitan kreivitär de Turgis'ta, joka tässä kertomuksessa näyttelee suurta osaa. Hän oli puettu ratsastuspukuun, joka oli samalla kertaa kevyt ja komea, eikä hän ollut vielä ottanut naamiota kasvoilleen. Hänen loistavan valkean, mutta tasaisen kalpean hipiänsä sai vielä enemmän pistämään silmään hänen pikimusta tukkansa, hänen kauniisti kaareutuneitten kulmakarvainsa toiset päät melkein koskettivat toisiaan ja ne antoivat hänen kasvoilleen kovan, tai pikemminkin ylpeän ilmeen, silti vähintäkään vähentämättä hänen piirteittensä kokonaisvaikutuksen suloa. Hänen suurissa sinisissä silmissään saattoi aluksi huomata vain halveksuvan ylpeän ilmeen; mutta vilkkaassa keskustelussa saattoi nähdä hänen silmäteriensä suurenevan ja laajenevan kuin kissan silmien, hänen katseisiinsa tuli tulta ja itserakkaimman narrinkin oli vaikeata jonkinkaan aikaa vastustaa niiden taikamaista vaikutusta.
— Kreivitär de Turgis! Kuinka kaunis hän on tänään? mumisi hoviväki. Ja jokainen pyrki tunkeutumaan lähemmä nähdäkseen hänet paremmin. Mergyn, joka sattui hänen tielleen, sai hänen kauneutensa niin valtoihinsa, että hän jäi liikkumatonna paikoilleen, ja huomasi väistää, tehdäkseen hänelle tilaa, vasta sitten, kun kreivittären laajat silkkihihat hipaisivat hänen takkiaan.