Mergy tarttui kreivittären käteen ja aikoi viedä sen huulilleen.
— Ei, ei, nyt on liian myöhä jo.
— Ajatelkaahan sitä tarkoin; ehkei minulle suoda koskaan enää sellaista onnea!
— Ottakaa hansikkaani, rouva de Turgis sanoi ojentaen Mergylle kätensä.
Ottaessaan hansikkaan Mergy luuli tuntevansa kreivittären keveästi puristavan hänen kättään. Hän painoi tulisen suudelman tämän kauniille valkoiselle kädelle.
— Herra Bernard, kreivitär sanoi äänellä jossa ilmeni liikutusta, oletteko loppuun saakka itsepäinen, ja eikö ole olemassa mitään keinoa joka teihin tehoaisi? Käännyttehän lopulta katolilaiseksi, minun vuokseni?
— Mutta minä en sitä voi tietää, Mergy vastasi nauraen. Se nyt ainakin on varmaa, ettei ainakaan kukaan muu kuin te saa minua käännytetyksi.
— Sanokaa minulle suoraan … jos nainen … joku … joka olisi osannut … kreivitär pysähtyi.
— Joka olisi osannut?…
— Niin … eikö … rakkaus, esimerkiksi? Mutta olkaa suora puhukaa minulle vakavasti.