— Sepäs suuremmoista! soisinpa totisesti itselläni olevan moisen pyhäinjäännöksen.
— Todellakin! — — ja te pitäisitte sitä?
— Epäilemättä; — — kun kerran pyhäinjäännös varjeli koiran, niin sitä suuremmalla syyllä. Mutta vielä eräs seikka, onko sitten varma että kerettiläinen on koiran arvoinen … katolilaisen omistaman koiran, tietenkin.
Häntä kuuntelematta rouva de Turgis avasi ripeästi kiinteän pukunsa ylhäältä ja otti poveltaan esiin pienen hyvin litteän rasian, joka riippui mustassa nauhassa.
— Kas niin, hän virkkoi, te olette luvannut minulle kantavanne sitä.
Voitte antaa sen minulle takaisin jonakin päivänä.
— Jos vaan voin, niin varmasti.
— Mutta kuulkaa, pidättehän sitä huolellisesti? Ei mitään pyhyydenloukkausta! Pitäkää siitä oikein hyvä huoli!
— Sehän on teiltä, arvoisa rouva.
Kreivitär antoi pyhäinjäännöksen Mergylle, joka sen otti ja ripusti kaulaansa.
— Katolilainen olisi kiittänyt kättä, joka hänelle antaa tämän pyhän talismanin.