— Lasketteko leikkiä, hyvä kapteeni, ja luuletteko, että minä olen se mies, joka nousee rakastajattarensa vierestä niin varhain … kulkee yli Seinen … tekee sen kaiken vain esittääkseen jollekin piimäsuulle anteeksipyyntönsä.
— Te unohdatte, herra kreivi, että henkilö, josta puhutte, on veljeni, ja se on loukkaus…
— Olipa vaikka isänne, niin mitä se minuun kuuluu? Minä vähät koko suvusta.
— No siis! hyvä herra, teidän luvallanne tulette tekemisiin koko perheen kanssa. Ja kun minä olen vanhempi, niin saatte alkaa minusta.
— Suokaa anteeksi, herra kapteeni, minun on, kaikkien kaksintaistelun sääntöjen mukaan, pakko taistella ensiksi sen henkilön kanssa, joka minulle on ensinnä antanut haasteen. Veljellänne on siirtämätön etuoikeus, kuten oikeuspalatsissa sanotaan, olla ensimäisenä; kun olen suoriutunut hänestä, niin olen käytettävänänne.
— Se on aivan oikein! Béville huudahti, enkä minä puolestani salli tässä mitään muuttelemisia.
Hämmästyneenä siitä, että puhelu oli venynyt niin pitkäksi, oli Mergy lähestynyt hitain askelin. Hän tuli juuri parahiksi kuullakseen veljensä syytävän Comminges'lle solvauksia vasten silmiä, nimittäen häntä yksin raukaksikin, kun taas tämä vastasi järkähtämättömän kylmäverisesti:
— Herra veljenne jälkeen on teidän vuoronne.
Mergy tarttui veljensä käsivarteen.
— George, näinkö sinä minua autat, hän virkkoi, ja tahtoisitko että minä tekisin sinun puolestasi sen mitä sinun nyt pitäisi saada tehdä puolestani? Herra kreivi, sanoi hän kääntyen Comminges'n päin, olen käytettävissänne. Voimme aloittaa milloin tahdotte.