— Heti paikalla, tämä vastasi.
— Oivallista, hyvä ystävä, Béville sanoi puristaen Mergyn kättä. Jos ei minun tarvitse surukseni haudata sinua tänään tähän paikkaan, niin sinä pääset vielä pitkälle, poikaseni.
Comminges riisui takkinsa ja päästi irti kenkiensä nauhat, osoittaakseen sillä ettei hänen aikomuksensa ollut peräytyä askeltakaan. Sellainen oli tapa ammattikaksintaistelijain kesken. Mergy ja Béville tekivät samoin; kapteeni yksin ei ollut riisunut edes viittaansakaan päältään.
— Mitä sinä nyt, George ystäväni? Béville sanoi; etkö tiedä että sinun on ruvettava mittelemään miekkaasi minun kanssani? Me emme ole sellaisia todistajia, jotka seisovat käsivarret ristissä ystäviensä taistellessa, me noudatamme andalusialaista tapaa.
Kapteeni kohautti olkapäitään.
— Luulet siis minun laskevan leikkiä! Lempo soikoon, minä vakuutan sinulle että sinun on tapeltava minun kanssani. Piru minut periköön jos et taistele!
— Sinä olet hupsu ja houkka, kapteeni virkkoi kylmästi.
— Hitto vieköön! Saat antaa minulle hyvitystä noista kahdesta sanasta, tai sinä pakoitat minut tekemään jotain… Hän kohotti miekkansa, joka vielä oli huotrassa kuin olisi hän aikonut sillä lyödä Georgea.
— Sinä tahdot niin, kapteeni sanoi, olkoon sitten. Käden käänteessä hän oli paitahihasillaan.
Comminges heilautti miekkaansa erittäin sirosti ilmassa ja lennätti yhdellä nykäyksellä huotran kahdenkymmenen askeleen päähän. Béville yritti tehdä samoin, mutta huotra jäi miekan terän keskikohtaan kiinni, jota pidettiin sekä kömpelyytenä että huonona enteenä. Molemmatkin veljekset vetivät miekkansa vähemmän komeasti, mutta hekin heittivät pois huotransa, jotka olisivat voineet olla heille haitaksi. Kukin asettui vastapäätä vastustajaansa, paljastettu miekka oikeassa ja tikari vasemmassa kädessä. Kaikki neljä säilää kilahtivat yhtaikaa vastakkain.