— En minä kärsi ensinkään, vastasi Tamango jyrkästi, heittäen vaimonsa viereen vuoteelle ainoan jäljellä olevan korppupuoliskonsa.
— Säilytä se itseäsi varten, sanoi Ayché työntäen hiljaa korpun luotansa; ei minun enää ole nälkä. Ja miksikä söisinkään? Onhan minun hetkeni jo tullut!
Mitään vastaamatta nousi Tamango horjuen kannelle ja istahti erään mastontyngän juurelle. Pää rintaa vasten painuneena hän vihelteli siinä heimonsa sotalaulua. Yhtäkkiä kuului voimakas huuto yli meren pauhun, ja pimeydestä tuikahti valopilkku. Hän kuuli muitakin huutoja ja näki suuren mustan laivan nopeasti kiitävän ohitsensa niin läheltä, että raakapuut menivät hänen päänsä ylitse. Hän näki ainoastaan kaksi henkilöä mastoon ripustetun lyhdyn valossa. Nämä huusivat vielä kerran, ja samalla tempasi tuuli jo heidän laivansa edemmäksi, ja pian se oli kadonnut pimeyteen. Epäilemättä olivat vahtimiehet huomanneet haaksirikkoisen laivan, mutta myrskyisä meri esti kääntämästä suuntaa. Hetkisen kuluttua Tamango näki kanuunantulen leimahtavan ja kuuli laukauksen pamahtavan; sitten hän näki toisen kanuunantulen, mutta ei kuullut mitään pamausta; sen jälkeen ei hän enää nähnytkään mitään. Seuraavana päivänä ei näköpiirissä näkynyt ainoatakaan purjetta. Tamango laskeusi vuoteelleen maata ja sulki silmänsä. Ayché oli edellisenä yönä kuollut.
* * * * *
En tiedä kuinka pitkän ajan kuluttua englantilainen fregatti Bellone tapasi erään mastottoman ja nähtävästi miehistön hylkäämän aluksen. Sinne lähetetty sluuppi löysi siellä kuolleen neekerinaisen ja niin muuttuneen ja laihtuneen neekerin, että hän näytti ihan muumiolta. Hän oli vallan tajutonna, mutta sentään vielä hiukan hengissä. Lääkäri otti hänet haltuunsa ja hoiteli häntä, ja kun Bellone saapui Kingstoniin, oli Tamango vallan terve mies. Sitten kyseltiin hänen elämänvaiheitaan. Hän kertoi mitä tiesi. Istutustilojen omistajat saarella vaativat häntä hirtettäväksi kapinallisena neekerinä; mutta kuvernööri, joka oli ihmisystävällinen mies, asettui hänen puolelleen katsoen hänen tekonsa olevan puolustettavissa, sillä olihan hän oikeastaan vain käyttänyt itsepuolustusoikeuttansa; sitäpaitsi olivat hänen tappamansa miehet ainoastaan ranskalaisia. Hänen suhteensa meneteltiin niinkuin muidenkin takavarikkoon otettujen orjakauppalaivain neekerien suhteen menetellään. Hänet laskettiin vapauteen, s.o. hänet pantiin kruununtyöhön, jossa hänellä kuitenkin oli ravinto ja 30 senttiimiä päivässä. Tamango oli sangen komea mies. 75:nnen rykmentin eversti sattui näkemään hänet ja otti hänet symbaalin lyöjäksi rykmenttinsä soittokuntaan. Siellä hän oppi hiukan englanninkieltä; mutta ei hän juuri paljoa puhunut. Sen sijaan hän joi liiaksikin rommia ja sokeroitua palo viinaa.
Hän kuoli sairaalassa keuhkokuumeeseen.
Mateo Falcone.
Jos Porto-Vecchiosta lähdettäessä suuntaat kulkusi luodetta kohti keskisaarelle päin, niin huomaat maaperän kohoavan jotenkin jyrkästi ja tulet kolme tuntia kiemurtelevia, kivimöhkäleiden salpaamia ja joskus kuilujenkin katkaisemia polkuja astuttuasi laajalle, asumattomalle palolle. Tämä palo on korsikkalaisten paimenten ja kaikkien tuomioistuimen kanssa riitaantuneiden luvattu maa. Tapahtuu näet usein, että korsikkalainen talonpoika päästäksensä polttamasta vainioitansa sytyttää tuleen jonkun metsäpalstan; sen pahempi, jos tuli leviää laajemmalle kuin tarvis vaatii: kävi miten kävi, niin on hän varma hyvästä sadosta kylväessään tämän halmeen, jossa palaneiden puiden tuhka muodostaa hedelmällisen maakerroksen. Kun tähkät on korjattu — koska korsien korjaaminen tuottaisi liian paljon vaivaa, jätetään ne näet paikoilleen — työntävät maahan jääneet, palamattomat puunjuuret seuraavana keväänä peräti sankan pensaston, joka muutamissa vuosissa kasvaa seitsemän tai kahdeksan jalan korkuiseksi. Tällaisia tiheitä pensastoja nimitetään sitten korsikan murteella maquis. Siinä kasvaa erilaatuisia puita ja pensaita sikin-sokin niinkuin Jumala ne siihen kasvattaa. Ainoastaan kirves kädessä voi ihminen raivata itselleen tien sen läpi, ja onpa olemassa niinkin sankasti pensastuneita palomaita, etteivät villit lampaatkaan saata niiden läpi tunkeutua.
Jos olet tullut tehneeksi murhan, niin pakene Porto-Vecchion palolle, missä hyvän pyssyn, ruudin ja kuulain avulla voit elää täydessä turvassa; mutta älä unohda myöskään ruskeata, huppukauluksista viittaa, joka kelpaa sinulle sekä päällystakiksi että vuoteeksi. Paimenilta saat maitoa, juustoa ja kastanjia, eikä sinun tarvitse vähääkään pelätä oikeutta tai murhatun omaisia, paitsi ehkä silloin kun sinun täytyy laskeutua kaupunkiin ampumavarastoasi uusimaan.
Mateo Falconella oli siihen aikaan, kun minä vuonna 18.. olin Korsikassa, asuntonsa puolen penikulman päässä palolta. Hän oli maan oloihin nähden varakas mies ja eli rennosti, se on työtä tekemättä ja pelkästään karjansa antimista, jota vaeltelevat paimenet kuljettivat vuoristolaitumilla. Tavatessani hänet pari vuotta ennen sitä tapausta, jota käyn kertomaan, näytti hän minusta olevan vähän päälle viidenkymmenen. Kuvitelkaa mielessänne lyhyt, mutta vartaloltaan tanakka mies, tukka kihara ja sysimusta, kotkannenä, huulet ohuet, silmät suuret ja vilkkaat ja kasvoilla sama väri kuin saapasnahan nurjalla puolella. Hänen ampumataitonsa oli tunnettu tavattomaksi Korsikassakin, missä muuten on hyviä pyssymiehiä niin kosolta. Mateo ei esimerkiksi olisi koskaan ampunut villilammasta kaurishauleilla, vaan kuulalla hän sen kaatoi sadankahdenkymmenen askeleen päästä, satuttaen mielensä mukaan joko päähän tai lapaan. Yöllä hän käytteli asettaan yhtä helposti kuin päivälläkin, ja minulle kerrottiin hänen osaavuudestaan seuraava todistus, joka ehkä tuntuu uskomattomalta siitä, joka ei ole Korsikassa matkustellut. Kahdeksankymmenen askeleen päähän asetettiin palava kynttilä lautasen kokoisen, läpikuultavan paperipalasen taakse. Hän tähtäsi, kynttilä sammutettiin, ja minuutin kuluessa hän pilkkosen pimeässä lävisti paperipalasen kolme kertaa neljästi ampuessaan.