— Ajutantti, sanoi aivan hiljaa eräs jääkäreistä, älkäämme riitaantuko
Mateon kanssa.
Gamba näytti todellakin joutuneen ymmälle.
Hän puheli kuiskaten sotamiesten kanssa, jotka olivat tarkastaneet koko talon, toimitus, joka muuten ei kauan kestänytkään, sillä korsikkalaisen asuntoon ei kuulu muuta kuin yksi neliskulmainen tupa. Huonekaluja on pöytä, penkkejä, kirstuja ja metsästys- sekä talouskapineita. Sillä aikaa pikku Fortunato hyväili kissaansa ja näytti ilkamoiden nauttivan jääkärien ja sukulaisensa hämmennystilasta.
Eräs sotamiehistä lähestyi heinäsuovaa. Hän huomasi emäkissan ja sohaisi pistimellä huolettomasti heinäsuovaan kohauttaen olkapäitään merkiksi, että tämä teko tuntui hänestä naurettavalta. Suovassa ei mikään liikahtanut, eivätkä pojan kasvotkaan ilmaisseet vähintäkään mielenliikutusta.
Ajutantti ja hänen joukkonsa miettivät heittää hiiteen koko toimituksen ja katselivat jo totisina nummelle päin ikäänkuin aikoen palata takaisin samaa tietä, jota olivat tulleetkin, kun päällikkö, vakuutettuna siitä, etteivät uhkaukset vaikuttaneet mitään Mateo Falconen poikaan, päätti tehdä vielä viimeisen ponnistuksen ja koettaa hyväilyjen ja lahjojen mahtia.
— Kuules, pikku serkkuni, sanoi hän, sinä näyt olevan hyvin kasvatettu viikari ja tulet varmaankin vielä menemään pitkälle. Mutta nyt sinä lasket minusta ilkeää leikkiä, ja ellen minä pelkäisi suututtavani sukulaistani Mateo Falconea, niin piru vieköön ottaisinkin sinut mukaani.
— Hui-hai!
— Vaan kun sukulaiseni tulee kotiin, niin kerron koko jutun hänelle, ja silloin saat valheistasi verisen selkäsaunan.
— Jokohan?
— Saat nähdä… Vaan kuuleppa… ole nyt siivo poika, niin minä annan sinulle jotain.