— Kuulkaas, hyvä Gamba, minä en jaksa kävellä, teidän täytyy kantaa minut kaupunkiin.
— Äsken sinä kuitenkin juoksit kuin vuorikauris, vastasi julma voittaja; mutta olehan huoletta: minä olen niin hyvilläni siitä, että sinut vihdoinkin sain kiinni, jotta vaikka selässäni kantaisin sinua penikulman väsymystä ensinkään tuntematta. Muuten aiomme valmistaa sinulle paarit oksista ja päällystakistasi; ja Crespolin vuokratalolla on meillä hevosetkin.
— Hyvä, sanoi vangittu; kai te panette hiukan olkia paareille, jotta minun on mukavampi olla.
Sillä välin kuin muutamat jääkäreistä puuhailivat valmistellen jonkinlaisia kantopaareja kastanjan oksista ja toiset sitoivat Gianetton haavaa, ilmestyi Mateo Falcone vaimoineen äkkiä erään palolle vievän polun käänteestä. Vaimo asteli hyvin kumarassa kantaen tavattoman suurta kastanjasäkkiä, sillä aikaa kuin hänen miehensä kulki herrana edellä, ainoastaan pyssy kädessä ja toinen kantohihnassa; miehen arvo ei näet salli hänen kantaa muita taakkoja kuin aseensa.
Nähdessään sotamiehet arveli Mateo heti, että ne olivat tulleet häntä vangitsemaan. Mutta mistä tämä ajatus? Oliko Mateolla mitään oikeuden kanssa tekemistä? Ei. Hänhän oli päinvastoin hyvässä maineessa. Hän oli, kuten sanotaan, hyvämaineinen ja itsenäinen mies; mutta hän oli korsikkalainen ja vuoristolainen, eikä Korsikan vuoristolaisten joukossa ole monta, joka ei tarkoin muistellessaan löytäisi menneisyytensä ansioluettelosta jotakin pikku rikosta, sellaista kuin pyssynlaukausta, tikarinpistoa tai jotakin muuta vähäpätöisyyttä. Mateolla oli parempi omatunto kuin ehkä kenelläkään muulla, sillä ainakaan kymmeneen vuoteen ei hän ollut tähdännyt pyssyänsä ihmistä kohti; mutta siitä huolimatta hän oli varovainen ja varustausi ankaraan itsepuolustukseen, jos tarvis sellaista vaati.
— Vaimo, sanoi hän Giuseppalle, heitä maahan säkkisi ja ole varuillasi.
Tämä tottelikin silmänräpäyksessä. Mateo antoi hänelle pyssyn, joka oli ollut kantohihnassa ja joka ehkä olisi ollut vain vastuksena. Sitten hän latasi kädessään olevan tuliputken ja astui verkalleen taloansa kohti pujotteleiden tien varrella kasvavien puiden välitse ja ollen valmiina pienimmänkin vihamielisyyden huomatessaan viskautumaan paksuimman puunrungon taakse, mistä saattoi turvassa ollen itse ampua. Vaimo astui hänen jälkiään kantaen varapyssyä ja patruunalaukkua. Hyvän aviovaimon velvollisuus on näet taistelun tullessa ladata miehensä ampuma-aseet.
Ajutantille taas tuli aika hätä, kun näki Mateon lähestyvän näin verkkaisin askelin, pyssy tanassa ja sormi liipasimella.
— Jos Mateo, ajatteli hän, sattuisi olemaan Gianetton sukulainen tai ystävä ja tahtoisi häntä puolustaa, niin tulisivat luodit hänen molemmista pyssyistään kahteen meistä yhtä varmasti kuin kirjeet postissa; ja jos hän tähtää minuun, sukulaisuudesta huolimatta…
Tällaisessa hämmennystilassa hän teki sangen rohkean päätöksen: hän astui näet yksin Mateota kohti kertoakseen hänelle koko tapauksen ja lähestyi häntä kuin ainakin vanhaa tuttavaa; mutta tuo pieni välimatka, joka erotti hänet Mateosta, tuntui hänestä hirveän pitkältä.