— Hei, kuules, vanha toveri, huusi hän, — mitäs sinulle kuuluu, hyvä ystävä? Tunnetko sinä minua, Gamba serkkuasi?
Sanaakaan vastaamatta Mateo pysähtyi, ja sillä aikaa kuin toinen puheli, nosti hän verkalleen pyssyänsä, niin että sen suu oli taivasta kohti ajutantin likelle saapuessa.
— Hyvää päivää, veliseni [Buon giorno, fratello, korsikkalaisten tavallinen tervehdys], sanoi ajutantti ojentaen hänelle kätensä. Onpa siitä aikoja, kun olen sinua nähnyt.
— Päivää, veli.
— Tulin ohikulkiessani sanomaan sinulle ja serkku Pepalle hyvänpäivän. Olemme tänään olleet pitkällä matkalla, vaan ei sovi valitella vaivojaan, kun on saanut sellaisen saaliin kuin me. Saimme näet juuri kiinni Gianetto Sanpieron.
— Jumalan kiitos! huudahti Giuseppa. Viime viikolla hän varasti meiltä lypsyvuohen.
Gambaa nämä sanat ilahuttivat.
— Kurja raukka, sanoi Mateo, hän oli nälissään.
— Se veijari puolustihe kuin jalopeura, jatkoi ajutantti hiukan nolostuneena, — hän tappoi minulta yhden jääkärin eikä tyytynyt vielä siihenkään, vaan katkaisi korpraali Chardonilta käsivarren… no, vahinko ei ollut suuri, olihan tämä vain ranskalainen… Sitten hän oli piiloutunut niin viisaasti, ettei lempokaan olisi häntä keksinyt. Ilman pikku Fortunatoa en olisi häntä ikinä löytänyt.
— Fortunatoa! huudahti Mateo.