— Fortunatoa? toisti Giuseppa.
— Niin, Gianetto oli kätkeytynyt tuohon heinäsuovaan, mutta pikku serkkunipa ilmaisi viekkauden. Minä aionkin sanoa hänen enolleen, korpraalille, että lähettää Fortunatolle kauniin lahjan palkinnoksi. Ja hänen sekä sinun nimesi tulevat raporttiin, jonka lähetän yleiselle syyttäjälle.
— Kirous! mutisi hiljaa Mateo.
He olivat saapuneet jääkärijoukon luo. Gianetto lepäsi jo paareillaan valmiina lähtöön. Nähdessään Mateon tulevan Gamban seurassa hän hymyili omituisesti, käänsihe talon ovelle päin ja sylkäisi kynnykselle sanoen:
— Kavaltajan asunto!
Täytyi olla valmis kuolemaan sen, joka uskalsi käyttää kavaltajan nimeä Falconesta. Tarkka tikarinpisto, jota ei tarvitse uusia, olisi tavallisissa oloissa loukkauksen heti kostanut. Mateo ei nyt kuitenkaan tehnyt muuta liikettä kuin nosti murtuneen näköisenä kätensä otsalleen.
Nähdessään isänsä tulevan oli Fortunato vetäytynyt tupaan. Sieltä hän ennen pitkää palasi tuoden maitotuopin, jonka hän katse maahan luotuna tarjosi Gianettolle.
— Pysy loitolla minusta! ärjäisi vangittu jyrkästi.
Kääntyen sitten erään jääkärin puoleen hän virkkoi: — Toveri hyvä, annas minulle juotavaa!
Sotamies antoi litteän juomapullonsa hänelle käteen, ja rosvo joi sen miehen antamaa vettä, jonka kanssa äsken oli laukauksia vaihtanut. Sitten hän pyysi, että kätensä, jotka olivat köytetyt selän taakse, sidottaisiin ristiin rinnalle.