Hän pysähtyi puheessaan katsellakseen Roger'ta, joka istui häntä kuuntelematta, pää käden varassa ja silmät maahan tuijottaen, mitä synkimpäin ajatusten vaivaamana.
— Mikä hitto sinua vaivaa, Roger? huudahti hän laskien kätensä hänen olkapäälleen. Luulenpa sinun olevan minulle suutuksissa; enhän saa sinulta sanaakaan vastaukseksi.
— Minä olen kovin onneton, sanoi Roger vihdoin tukahtuneesti huoaten.
— Onneton! No herranen aika sentään, sinua taitaa kaduttaa, että kynit tuon pitkän hollantilaisen?
Roger kohotti päätään ja katsahti arasti lemmittyynsä.
— Joutavia!… jatkoi tämä, mitä sinä siitä huolit, jos hän otti asian niin murheelliselta kannalta ja lävisti pääpahasensa! Minä en sääli pelaajia, jotka menettävät; ja paremmissa käsissä nämä rahat meillä ovat kuin hänellä, sillä hän olisi menettänyt ne juomiin ja tupakkaan sen sijaan että me teemme niillä tuhansia hullutuksia, toisen toistaan ihanampia.
Allapäin ja kyyneleet puoleksi suljetuissa silmissään Roger asteli edestakaisin huoneessaan. Teidän olisi varmaankin tullut häntä sääli nähdessänne hänet sellaisena.
— Tiedätkös, sanoi Gabrielle, että jollei tuntisi sinun romantillista tunteellisuuttasi, voisi melkein luulla sinun pelanneen väärin.
— Ja entä jos se olisikin totta? huudahti Roger koleasti, pysähtyen hänen eteensä.
— Vielä mitä, vastasi tämä hymyillen, sinä et ole kyllin älykäs väärin pelaajaksi.