Noin kolmekymmentä orjaa jäi vielä jäljelle: lapsia, vanhuksia ja heikkoja naisia. Laiva oli täysi.
Tietämättä mitä tehdä näillä hylyillä kaupitteli Tamango niitä kapteenille pyytäen pullon viinaa hengeltä. Tarjous oli houkutteleva. Ledoux muisteli, että hän »Sisilian verilöylyä» Nantesissa esitettäessä oli nähnyt melkoisen joukon lihavia ja kookkaita miehiä tunkeutuvan jo vallan täydelle parterrille ja löytävän istumasijoja — ihmisruumiin joustavuuskyvyn nojalla. Hän otti hoikimmat kaksikymmentä orjaa noista kolmestakymmenestä.
Silloin Tamango pyysi jäljelle jääneistä kymmenestä ainoastaan ryypyn viinaa kustakin. Ledoux mietti, etteiväthän lapset maksa ja tarvitse muuta kuin puolen sijaa yleisissä ajovaunuissa. Hän otti siis kolme lasta, mutta selitti sitten, ettei huoli enää ainoatakaan mustaihoista. Nähdessään itsellään vielä olevan seitsemän orjaa ristinään tempasi Tamango pyssynsä ja tähtäsi lähintä naista: se oli noiden kolmen lapsen äiti.
— Osta, sanoi hän valkoiselle, taikka tapan hänet; pieni ryyppy viinaa tai laukaisen.
— Ja mitä p—lettä sinä luulet minun tuolla tekevän? vastasi Ledoux.
Tamango laukaisi, ja orjatar kaatui kuolleena maahan.
— Kas niin, ja nyt toinen! huusi Tamango tähdäten erästä vallan murtunutta vanhusta: ryyppy viinaa taikka minä…
Toinen hänen vaimoistaan tyrkkäsi hänen käsivarttansa, niin että kuula lensi ilmaan. Vaimo oli näet huomannut, että mies, jonka Tamango yritti ampua, oli eräs poppamies eli taikuri, joka oli ennustanut hänen tulevan kuningattareksi.
Viinan villitsemänä ei Tamango enää voinut hillitä itseänsä nähdessään, että hänen tahtoansa vastustettiin. Armotta hän löi vaimoansa pyssyn perällä ja kääntyi sitten Ledoux'n puoleen.
— Kuules, sanoi hän, saat minulta tämän naisen.