— Tiedättekö, puuttui Saint-Clairkin puheeseen, hänen olevan syypään yhteisen tuttavamme Richard Thornton raukan kuolemaan?
— Mutta ettekö tiedä, että rosvot murhasivat hänet Fondin luona? kysyi
Jules.
— Oikein; mutta Massigny oli ainakin välillisenä syynä rikokseen, kuten heti saatte kuulla. Useita matkustajia, joiden joukossa Thornton, oli päättänyt rosvojen vuoksi matkustaa yhdessä joukossa Napoliin. Massigny pyysi hänkin päästä karavaanin turviin. Heti sen kuultuaan jäi Thornton seurasta pois, luullakseni kauhuissaan siitä, että hänen olisi täytynyt viettää muutamia päiviä Massignyn kanssa yhdessä. Hän lähti yksin matkalle, ja lopun te tunnette.
— Thornton oli oikeassa, sanoi Thémines. Kahdesta kuolemasta hän valitsi helpomman. Jokainen olisi hänen sijassaan tehnyt samoin.
— Te myönnätte siis, jatkoi hän pienen väliajan jälkeen, että Massigny oli ikävin ihminen maailmassa?
— Myönnetään! huudettiin kuin yhdestä suusta.
— Älkäämme saattako ketään epätoivoon, sanoi Jules, antakaamme poikkeussija hra N:lle, varsinkin kun hän pääsee puhumaan politiikasta.
— Te myöntänette kai heti, jatkoi Thémines, että rouva de Coursy, jos kukaan, on älykäs nainen.
Seurasi lyhyt äänettömyys. Saint-Clair loi silmänsä maahan ja kuvitteli, että kaikki tarkastivat vain häntä.
— Kukapa sitä kieltänee? sanoi hän vihdoin kumartaen lautasensa yli ja näennäisesti suurella uteliaisuudella tutkistellen posliinille maalattuja kukkasia.