— Myönnän kyllä, kaunis ystävättäreni, olleeni eilen aika ikävystyttävä. Mutta tänään olen ollut ulkoilmassa, olen ollut liikkeellä ja voin ihan mainion hyvin.
— Minä taas nousin myöhään, nukuin näet niin pitkään tänä aamuna ja näin niin väsyttäviä unia.
— Vai niin, vai unia? Uskotteko te unia?
— Mitä hullutuksia!
— Minäpä uskon; lyön vetoa, että näitte unessa jonkun surullisen tapauksen olevan tulossa.
— Minä en, Jumala paratkoon, muista uniani. Kuitenkin muistelen… nähneeni Massignyn; huomaatte siis, etteivät ne olleet mitenkään huvittavia.
— Massignyn! Päinvastoin luulin teidän mielellännekin taas tahtovan nähdä häntä?
— Massigny raukka!
— Massigny raukkako?
— Auguste, sanokaapa mikä teidän on tänä iltana, minä pyydän. Teidän hymyilyssänne on jotakin pirullista. Te näytätte siltä, kuin laskisitte leikkiä itsestännekin.