Niin pian kuin Ayché huomasi hänet, istuessaan peräkannella kapteenin vieressä, juoksi hän kiiruusti Tamangon luo, polvistui hänen eteensä ja sanoi hänelle epätoivoisen vapisevalla äänellä:
— Anna minulle anteeksi, anna minulle anteeksi, Tamango!
Tamango katsoi häneen tarkasti hetkisen ja huomattuaan, että tulkki oli kaukana, sanoi:
— Viila!
Ja paneutuen pitkälleen etukannelle hän käänsi Aychélle selkänsä. Kapteeni tätä sitten ankarasti torui ja antoipa muutaman korvapuustinkin kieltäen häntä vaihtamasta sanaakaan entisen miehensä kanssa. Mutta heidän vaihtamiensa lyhyiden sanojen merkitystä hän ei ensinkään aavistanut eikä sitä sen koommin tiedustellutkaan.
Istuen muiden orjain kanssa vankina Tamango yllytteli näitä sillä välin yöt-päivät tekemään rohkean yrityksen vapautensa takaisin-voittamiseksi. Hän puhui heille valkoisten vähälukuisuudesta ja huomautti heille vartijoiden yhä kasvavaa huolimattomuutta; tarkemmin selittelemättä hän vakuutti sitten heille voivansa saattaa heidät takaisin kotimaahansa, kehui salaperäisiä tietojansa, joita mustaihoiset ovat niin valmiit uskomaan, ja uhkaili paholaisen kostolla niitä, jotka kieltäytyvät auttamasta häntä tässä yrityksessä. Puheessaan hän käytti ainoastaan peulein murretta, jota useimmat orjista osasivat, mutta jota tulkki ei ensinkään ymmärtänyt. Puhujan maine ynnä se seikka, että orjat olivat tottuneet häntä pelkäämään ja tottelemaan, lisäsivät ihmeellisesti hänen puheittensa vaikutusta, ja mustaihoiset kehottivat häntä vain määräämään päivän vapautumista varten jo paljoa ennen kuin hän itse luulikaan voivansa toteuttaa aikeensa. Hän vastasi liittolaisille ylimalkaisesti, ettei aika vielä ollut tullut ja ettei paholainen, joka hänelle unessa ilmestyi, ollut sitä vielä hänelle ilmoittanut, vaan että heidän piti pysytellä valmiina seuraamaan ensi merkkiä. Sillä välin ei hän laiminlyönyt ainoatakaan tilaisuutta tehdäksensä kokeita vartijain valppauden suhteen. Jättäen pyssynsä laivansyrjää vasten nojalleen huvittelihe eräs matruusi kerran katselemalla, kuinka joukko lentokaloja seurasi laivaa; Tamango otti pyssyn ja oli sillä tekevinään samoja liikkeitä, joita oli nähnyt matruusien tekevän harjoituksissa. Hetkisen kuluttua otettiin häneltä pyssy pois, mutta hän oli sentään huomannut voivansa koskettaa aseita herättämättä epäluuloa; ja kun aika tuli niitä käyttää, niin pitipä sen olla uskalikko mies, joka tahtoi riistää pyssyn hänen käsistään.
Eräänä päivänä Ayché heitti hänelle erään leivoksen tehden samalla merkin, jonka ainoastaan hän ymmärsi. Leivoksessa oli pieni viila: tästä aseesta riippui koko heidän salaliittonsa onnistuminen. Tamango varoi näyttämästä viilaa kumppaneilleen; mutta kun yö tuli, alkoi hän mutista käsittämättömiä sanoja tehden samalla omituisia liikkeitä. Vähitellen hän kiihtyi niin, että jo huudahtelikin. Kuullessaan hänen vaihtelevaa äänenpainoansa olisi luullut hänen puhelevan vilkkaasti jonkun näkymättömän henkilön kanssa. Kaikki orjat vapisivat ollen varmoina siitä, että paholainen oli tällä hetkellä heidän keskessään. Tamango lopetti näytelmänsä riemunhuudahduksella.
— Toverit, huudahti hän, Henki, jonka kanssa minä olen tehnyt liiton, antoi minulle vihdoinkin sen, mitä oli luvannut: minulla on nyt kädessäni meidän vapautuksemme ehto. Nyt te ette tarvitse muuta kuin hiukan rohkeutta voidaksenne voittaa vapautenne.
Hän antoi naapurien tunnustella viilaa, ja hänen yksinkertainen petoksensa kävi noiden vielä yksinkertaisempien ihmisten keskuudessa täytenä totena.
Pitkän odotuksen jälkeen koitti sitten koston ja vapauden päivä. Juhlallisen valan sitomat salaliittolaiset olivat tehneet suunnitelmansa tarkan miettimisen jälkeen. Rohkeimpien piti vuorostaan kannelle noustuaan Tamangon johdolla riistää vartijoilta heidän aseensa; toisten taas tuli kiiruhtaa kapteenin suojaan noutamaan siellä olevat pyssyt. Niiden, jotka olivat ehtineet viilata rautansa poikki, piti alkaa kapina; mutta monien öiden uutterasta työstä huolimatta eivät useimmat orjat vielä voineet ottaa tehokkaammin osaa toimintaan. Kolme mustaihoista olikin saanut tehtäväkseen tappaa miehen, joka kantoi taskussaan rautojen avaimia, ja rientää oitis vapauttamaan tovereitansa.