Sinä päivänä oli kapteeni Ledoux mainiolla tuulella; vastoin tavallisuutta hän armahti erästä laivapoikaa, joka olisi ansainnut selkäsaunan. Hän kiitteli vahtiupseeria tämän komentamasta manööveristä, selitti olevansa tyytyväinen miehistöön ja ilmoitti heille, että Martiniquessa, jonne kohdakkoin saavutaan, joka mies saa lahjapalkkion. Mieluisiin ajatuksiin vaipuneina kaikki matruusit jo mietiskelivät miten lahjapalkkionsa käyttäisivät. He miettivät mielessään vain viinaa ja Martiniquen värillisiä naisia, kun Tamango ja muut liittolaiset tuotiin kannelle.
Rautansa he olivat viilanneet sillä tavoin, ettei niitä voitu huomata viallisiksi, mutta että ne kuitenkin voi pienimmälläkin ponnistuksella katkaista. Sitäpaitsi he osasivat niitä helistellä niin hyvin, että sitä kuullessa olisi luullut heillä tänään olevan kaksinkertaiset raudat. Nieltyänsä jonkun aikaa raitista ilmaa he ottivat kaikki toisiansa kädestä kiinni ja alkoivat tanssia, Tamangon alottaessa heimonsa sotalaulun [kullakin neekerisuvun päämiehellä on omansa], jota hänen oli ollut tapana laulaa ennen muinoin sotaan lähdettäessä. Kun tanssi oli kestänyt jonkun aikaa, heittäysi Tamango ikäänkuin uupuneena pitkälleen erään matruusin jalkoihin, joka huolettomana nojasi laivan käsipuita vastaan; kaikki muutkin salaliittolaiset tekivät samoin, niin että kutakin matruusia näin ympäröi joukko mustaihoisia.
Katkaistuaan rautansa kaikessa hiljaisuudessa päästää Tamango yhtäkkiä voimakkaan huudon, joka on aiottu sotamerkiksi, vetäisee vierellään olevan matruusin jaloista pitkälleen ja laskien jalkansa hänen vatsalleen riistää häneltä pyssyn, jolla heti tappaa vahtiupseerin. Samaan aikaan hyökkäävät toiset muidenkin vartiomatruusien kimppuun, riistävät heiltä aseet pois ja lyövät heidät kuoliaiksi. Kaikkialta kaikuu yhteinen sotahuuto. Vahtimestari, jolla on rautojen avaimet, kaatuu ensimäisinä. Kokonainen lauma mustaihoisia täyttää hetikohta laivankannen. Ketkä eivät löydä muita aseita, tempaavat käsipuita tai laivaveneen airoja. Pian on eurooppalainen miehistö mennyttä kalua. Muutamat matruusit asettuvat kuitenkin puolustusasemaan peräkannelle, mutta heiltä puuttuu aseita ja päättäväisyyttä. Ledoux oli vielä hengissä eikä ollut menettänyt vähintäkään rohkeudestaan. Huomatessaan, että Tamango oli salaliiton johtaja, hän toivoi voivansa helposti suoriutua hänen rikosveljistään, kunhan vain saisi hänet itsensä hengiltä. Hän astui sapeli kädessä Tamangoa vastaan kutsuen häntä äänekkäillä huudoilla. Paikalla tämä hyökkäsikin häntä kohti. Pitäen pyssyänsä kiinni piipunsuusta hän käytteli sitä kuin nuijaa. Molemmat päälliköt tapasivat toisensa sillä kapealla käyntisillalla, joka vie etukannelta peräkannelle. Tamango löi ensiksi. Keveällä ruumiinliikkeellä sai valkoinen iskun vältetyksi. Sattuen kovasti siltapalkkeihin lensi pyssynperä kappaleiksi, ja iskun voimasta luiskahti itse pyssykin Tamangon käsistä. Näin jäi hän aseettomaksi, ja pirullinen mielihyvän hymy huulilla Ledoux kohotti kätensä lävistääkseen hänet. Mutta Tamango oli yhtä vikkelä kuin pantterit hänen syntymämaassaan. Hän heittäysi suoraan vastustajansa syliin ja tarttui siihen käteen, jolla tämä piti sapeliansa. Toinen koettaa repiä irti käsivarttansa, toinen taas sitä pidättää. Tässä raivoisassa ottelussa kaatuvat molemmat, mutta afrikkalainen jää alle. Menettämättä rohkeuttaan Tamango likisti vastustajaansa koko voimallaan lähemmäksi ja puraisi häntä kaulaan niin kovasti, että veri syöksähti kuin jalopeuran hampaan jäljeltä. Sapeli putosi silloin kapteenin hervonneesta kädestä. Sen sieppasi Tamango ja verissä suin karaten pystyyn hän päästi riemuhuudon lävistäessään useammilla pistoilla jo puolikuolleen vihollisensa.
Voitosta ei ollut enää epäilemistä. Muutamat jäljelle jääneet matruusit koettivat rukoilla armoa kapinallisilta, mutta säälittä tapettiin kaikki, yksin tulkkikin, joka ei ollut heille koskaan mitään pahaa tehnyt. Luutnantti kuoli kunnialla. Hän oli vetäytynyt taammaksi erään pienen kanuunan luo, jota saattoi käännellä navan ympäri ja joka ladataan räjähdysaineilla. Vasemmalla kädellään hän ohjasi kanuunaa ja puolustihe oikeassa kädessään olevalla sapelilla niin kauan, että hänen ympärilleen kertyi joukko mustaihoisia. Painamalla kanuunan hanaa ampui hän sitten tuohon taajaksi sulloutuneeseen laumaan leveän, kuolleilla ja kuolevilla täytetyn tien. Muutama silmänräpäys sen jälkeen hänet hakattiin kappaleiksi.
Kun viimeisen valkoihoisen ruumis silvottuna ja palasiksi leikeltynä oli heitetty mereen, alkoivat mustaihoiset kostoonsa kyllästyneinä katsella ylös laivan purjeihin, jotka raittiin tuulen pullistamina vieläkin, näyttivät tottelevan heidän entisiä sortajiansa ja saadusta voitosta huolimatta kuljettavan voittajia kohti orjuuden maata.
— Mitään ei siis ole saavutettu, ajattelivat he surullisina, ja tokkohan tuo valkoisten suuri jumala tahtonee viedä meitä takaisin kotimaahamme, meitä, jotka olemme hänen miestensä verta vuodattaneet?
Muutamat väittivät Tamangon osaavan ohjata laivaa. Suurella melulla huudettiin Tamangoa esille.
Hänpä ei huolinut pitää kiirettä. Vihdoin hänet löydettiin peräkajuutasta, missä hän seisoi hajamielisen näköisenä, toisella kädellä nojautuen kapteenin veriseen sapeliin, toinen ojennettuna vaimollensa Aychélle, joka suuteli sitä polvistuneena hänen edessään. Voitonriemu ei jaksanut vähentää synkkää levottomuutta, joka ilmeni koko hänen olennossaan. Ollen muita viisaampi hän oivalsi paremmin aseman vaikeuden.
Kannelle vihdoin ilmaantuessaan hän tekeytyi tyyneksi, vaikkei sitä suinkaan ollut. Sadan sekavan äänen vaatiessa häntä kääntämään laivan suuntaa hän lähestyi verkkaisin askelin ruoria, ikäänkuin olisi tahtonut hiukan viivyttää sitä hetkeä, joka hänelle itselleen ja muille oli ratkaiseva hänen mahtinsa suuruuden.
Koko laivassa ei ollut ainoatakaan mustaihoista, niin tuhmia kuin he olivatkin, jolta olisi jäänyt huomaamatta erään pyörän ja sen eteen asetetun laatikon vaikutus laivan liikkeihin; mutta tässä koneistossa oli heille kuitenkin suuri salaisuus. Tamango tutki kauan aikaa kompassia liikutellen huuliansa aivan kuin olisi tavaillut niitä sanoja, jotka näki siihen piirretyksi; sitten hän nosti kätensä otsalleen ja tekeytyi miettiväiseksi kuin ainakin mies, joka päässänsä laskee jotakin. Mustaihoiset seisoivat kaikki suut ammollaan ja silmät selällään hänen ympärillään ja seurasivat jännittyneinä hänen pienintäkin liikettänsä. Sillä pelon ja luottamuksen sekaisella päättäväisyydellä, minkä tietämättömyys tuottaa, teki hän vihdoin voimakkaan liikkeen ruoripyörällä.