Tobyn kertomus saattoi Samin miettiväiseksi.
Jos useampia tovereita oli paennut siihen suuntaan, missä he nyt oleskelivat, oli otaksuttavaa, että Jervis, joka ei ollut takaa-ajajien joukossa, oli koonnut vielä useampia ratsastajia ja koiria pakolaisia takaa-ajaakseen. Siinä tapauksessa voivat molemmat neekerit pelätä, että koirat viimein löytävät heidän jälkensä.
Jos he jäisivät majaan tai sen läheisyyteen, voisivat he helposti joutua takaa-ajajien kynsiin, ja siksi oli heidän kiireimmiten jätettävä tämä paikka.
Sam teki heti päätöksen. Otettuaan mukaansa majassa löytyvät ruokaneuvot, läksi hän toverineen siihen paikkaan, jossa kuollut koira oli. Siitä lähtivät molemmat Tobyn kulkemaa tietä aina virralle saakka, jonka yli he uivat. Toisella puolen virtaa seurasivat he tarkoin Tobyn entisiä jälkiä, jotka vallan hyvin näkyivät pitkässä heinikossa, ja saapuivat pienelle purolle, joka etempänä yhdistyi virtaan.
Tässä he jättivät jäljet, menivät veteen, joka haihdutti kaikki heidän jälkensä ja piiloutuivat sitte tiheään pensaikkoon virran eteläpuolelle, siis Louisianan alueelle.
Tässä uudessa piilopaikassaan tunsivat pakolaiset olevansa jokseenkin turvatut; sillä tusinakaan parhaita verikoiria ei voisi löytää heidän jälkiänsä, jotka vesi oli täydelleen haihduttanut. Ja kukaan ei taas arvaisi heitä etsiä täältä, sillit ei ollut otaksuttavaa, että paenneet neekerit piiloutuisivat orjavaltion rajojen sisäpuolelle, kun kerran vapaa valtio oli niin lähellä.
Jos koirat, jotka olivat lähetetyt ajamaan Tobya, mahdollisesti seuraisivat hänen jälkiään purolle saakka, ei ollut luultavaa, että orjan etsijät kiinnittäisivät siihen huomiota, koska he tiesivät Tobyn juuri paenneen sitä tietä, eikä suinkaan kenenkään mieleen juolahtaisi hänen palanneen samaa tietä Louisianaan.
Jo seuraavana aamuna kävi Samin arvelu toteen, että takaa-ajoa alettaisiin uudelleen, sillä pakolaiset kuulivat seivästi piilopaikastaan verikoirien rajua haukuntaa, kuu ne samoilivat metsissä toisella puolen virtaa ja useamman kerran lähestyivät rantaa.
Melkein koko päivän vallitseva levottomuus todisti orjan etsijäin mitä huolellisimmin tarkastavan koko metsän.
Vaikka illan tullen melu vaikeni, eikä enää ollenkaan kuulunut koiran haukuntaa, eivät pakolaiset koko seuraavanakaan päivänä uskaltaneet jättää piilopaikkaansa, joka tähän saakka oli näyttäytynyt turvalliseksi. Vasta kolmantena päivänä, kun ruokaneuvot alkoivat olla lopussa, jättivät he paikan.