Vaikka kaikki olivatkin sitä mieltä, että Padma oli lapsen nielaissut, jäi mieliin kuitenkin väijyvä epäilys. Samana iltana näet oli havaittu kylän lähistöllä joukko mustalaisia, ja heitä hieman epäiltiin. Johtuipa äiti hurjan tuskansa vallassa ajattelemaan niinkin, että Raitsharan itse oli lapsen varastanut. Liikuttavasti pyytäen hän kutsui Raitsharanin puheillensa ja lausui: "Raitsharan, anna minulle takaisin pienokaiseni. Anna takaisin lapseni. Ota minulta rahaa niin paljon kuin tahdot, mutta anna lapseni takaisin!"
Raitsharan vain takoi otsaansa vastaukseksi. Hänen emäntänsä käski hänen lähteä talosta.
Anukul yritti järkisyiden nojalla saada vaimonsa luopumaan tuosta ihan epäoikeutetusta epäilyksestä. "Mikä ihme", sanoi hän, "olisikaan voinut vietellä hänet sellaiseen rikokseen?"
Äiti vastasi vain: "Lapsukaisellani oli kultaisia koruja. Kukapa tietää?"
Asiasta ei käynyt hänen kanssaan enempää kiisteleminen.
II
Raitsharan palasi kotikyläänsä. Hänellä ei ollut itsellänsä poikaa eikä toivoakaan siitä, että hänelle vielä syntyisi lapsi. Mutta ennenkuin vuosi oli kulunut, hänen vaimonsa synnytti pojan ja kuoli.
Nähdessään vastasyntyneen Raitsharan tunsi sydämessään valtavaa kaunaa. Hänen mielessään eli se paha epäilys, että tulokas oli saapunut anastamaan pienen herran sijaa hänen sydämessään. Sitäpaitsi hän ajatteli, että olisi kovin väärin olla onnellinen oman poikansa keralla sen jälkeen, mitä hänen herransa pienokaiselle oli tapahtunut. Ellei olisi ollut eräs leskeytynyt sisar, joka suostui olemaan vastasyntyneelle äidin sijaisena, niin lapsi varmaankaan ei olisi kauan elänyt.
Mutta vähitellen tapahtui Raitsharanin mielessä muutos. Asiat kehittyivät aivan ihmeellisesti. Tämä uusi lapsonen alkoi vuorostaan kontata ja vallattomin ilmein kiivetä kynnyksen yli. Hänkin osoitti hupaista nokkeluutta pyrkiessään pakenemaan. Soperrellessaan, nauraessaan, itkiessään ja elehtiessään hän muistutti pientä herraa. Toisinaan, kun Raitsharan kuunteli hänen parkuansa, hänen sydämensä alkoi äkkiä väkivaltaisesti takoa vasten kylkiluita, ja hänestä tuntui siltä, kuin hänen entinen pieni herransa olisi itkenyt jossakin tuntemattomassa Tuonen maassa, koska oli kadottanut Tshan-nansa.
Phailna (sen nimen näet oli Raitsharanin sisar antanut äskensyntyneelle) alkoi pian jutella. Se oppi lausumaan Ba-ba ja Ma-ma lapsellisin äänenpainoin. Kuin Raitsharan kuuli nuo tutut äänteet, niin salaisuus yht'äkkiä hänelle selvisi. Pikku herra ei ollut voinut vapautua Tshan-nan lumoista ja oli senvuoksi syntynyt uudestaan hänen luonansa.