IV
Päivät kuluivat kulumistaan, ja saaren rauhallinen elämä jatkui melkein häiriytymättömänä. Kumppanukset eivät noudattaneet mitään sääntöjä tai ohjeita. He eivät tehneet mitään niinkuin olisi tehdä pitänyt, olipa sitten kysymyksessä istuminen tai seisominen tai kääntyminen tai selällänsä makaaminen. Päinvastoin: joka kerta, kun he näkivät sellaisia toimia suoritettavan täysin sääntöjen mukaisesti, he purskahtivat hillittömästi nauramaan. Heitä ei ollenkaan liikuttanut noiden ikuisten sääntöjen ikuinen vakavuus.
Erään kerran suuret hovikortit saapuivat tervehtimään Kotwalin poikaa ja kauppiaan poikaa ja prinssiä.
"Minkä tähden", kysyivät he verkalleen, "minkä tähden te ette käyttäydy suurten sääntöjen mukaisesti?"
Kumppanukset vastasivat: "Sen tähden, että meillä on sellainen Itshtsha (halu)."
Suuret hovikortit näyttivät heräävän iänikuisesta unesta ja virkkoivat yhdessä ontoin, kolein äänin: "Itsh-tsha! Entä kuka on Itsh-tsha?"
Sillä kertaa he eivät päässeet tajuamaan, kuka Itshtsha oli, mutta koko saari tuli sen vähitellen ymmärtämään.
Ensimmäinen valonsäde pilkahti heidän mieliinsä, kun he prinssin käyttäytymistä tarkatessaan havaitsivat hänen voivan menetellä ihan vastakkaisella tavalla kuin aina ennen. Sitten he olivat hämmästyksekseen huomanneet, että korteissa oli toinenkin puoli, johon heidän tarkkaavaisuutensa ei ollut milloinkaan ennen kiintynyt. Se oli muutoksen alku.
Muutoksen tultua kerran alullensa toverukset kykenivät yhä paremmin perehdyttämään heitä Itshtshan salaisuuksiin. Kortit oivalsivat vähitellen, etteivät säännökset sido elämää. He alkoivat tuntea salaista tyydytystä käytellessään kuninkaallista valitsemiskykyänsä.
Mutta tämä Itshtshan ensimmäinen hyökkäys sai koko korttijoukon hiljaa horjahtelemaan ja sitten hoipertumaan maahan. Näky muistutti jotakin jättiläismäistä köynnöskäärmettä, joka unesta heräten hitaasti aukoo kierteitänsä värinän käydessä läpi sen koko ruumiin.