Minä pysähdyin, painoin katseeni alas ja lysähdin itseeni. Hän kiinnitti katseensa minuun ja virkkoi: 'Kuinka ihmeen kaunis onkaan sinun ruumiisi!'
Koko lintujen maailma tuntui helkähtävän laulamaan lehvistössä pääni päällä. Kaikki tien varrella kasvavat pensaat näyttivät puhkeavan hehkuvaan kukkaan. Tuntui siltä, kuin taivas ja maa ja kaikki olisi muuttunut humalluttavan riemun pyörteeksi.
En tiedä, kuinka saavuin kotiin. Muistan vain syöksyneeni siihen huoneeseen, jossa me palvoimme Jumalaa. Mutta silmieni edessä karkelivat samat kultaiset valon välkkeet, jotka olivat värähdelleet näkyvissäni tuolla yksinäisellä polulla virralta palatessani.
Guru Thakur saapui sinäkin päivänä aterialle ja tiedusteli mieheltäni, minne minä olin lähtenyt. Hän etsi minua, mutta ei voinut minua mistään löytää.
Ah, maa ei ole minulle enää sama kuin ennen. Entinen päivänpaiste ei enää ole minun. Minä huusin Jumalaani tuskassani, mutta hän ei kääntänyt kasvojansa minun puoleeni.
En tiedä, miten päivä kului. Yöllä minun piti kohdata mieheni. Mutta yö on pimeä ja mykkä. Silloin minun mieheni henki ilmenee säteilevänä kuin tähdet hämärissä. Minä olin kuullut hänen pimeässä lausuvan ajatuksiansa ja olin hämmästynyt havaitessani, kuinka syvästi hän kykeni tajuamaan.
Toisinaan minä pääsin vasta myöhään illalla levolle, kun talousaskareet olivat estämässä. Mieheni odotti minua lattialla istuen, makuulle menemättä. Aloitimme silloin usein keskustelumme puhumalla jotakin Gurusta.
Tänä yönä minä tulin jälkeen puolenyön huoneeseeni ja löysin mieheni lattialta nukkumasta. Häntä häiritsemättä minä paneuduin lattialle hänen jalkojensa eteen, kasvot hänen puoleensa käännettyinä. Kerran hän nukkuessaan ojensi jalkaansa ja satutti minua rintaan. Se oli hänen viimeinen testamenttinsa.
Seuraavana aamuna, kun mieheni heräsi unestansa, minä jo istuin hänen vieressään. Ikkunasta näkyi tuuhean lehvistön yli aamun ensimmäinen kalpea kajaste yön päärmeessä. Oli niin varhainen, etteivät varikset olleet vielä alkaneet vaakkua.
Minä kumarsin ja kosketin otsallani mieheni jalkoja. Hän nousi istumaan, säikähtyneenä, ikäänkuin unennäöstä heräten, ja silmäili hämmästyneenä kasvojani. Minä sanoin: