'Sinun Gurusi', vastasin minä, 'kenties hyväksyy anomuksesi; mutta minun sydämeni ei milloinkaan siihen suostu. Minun täytyy lähteä sinun luotasi. Tästä lähtien ei maailmaa enää ole minulle olemassa.'
Mieheni vaikeni, ja me istuimme siinä pimeässä lattialla. Kun päivä oli valjennut, hän sanoi minulle: 'Menkäämme yhdessä hänen luoksensa.'
Minä laskin käteni ristiin ja sanoin: 'Minä en näe häntä enää milloinkaan.'
Hän katsoi minua kasvoihin. Minä painoin pääni alas. Hän ei virkkanut enempää. Minä tiesin, että hänen katseensa oli jotenkin tunkeutunut minun mieleeni ja tiesi mitä siellä tapahtui. Tässä minun maailmassani on ollut vain kaksi ihmistä, jotka ovat minua sydämestänsä rakastaneet — minun poikani ja minun mieheni. Tämä rakkaus oli minun Jumalani, ja senvuoksi se ei voinut sietää mitään vääryyttä. Toinen heistä jätti minut, ja minä itse jätin toisen. Nyt minun täytyy saada totuus, totuus yksinänsä.
Hän kosketti permantoa jalkojeni edessä, nousi, kumarsi ja lähti.
NÄKÖ
I
Erittäin nuorena aviovaimona minä synnytin kuolleen lapsen ja olin itse kuolemaisillani. Minä toivuin vain vähitellen, ja näköni heikontui heikontumistaan.
Mieheni opiskeli siihen aikaan lääketiedettä. Hän oli hieman mielissäänkin, kun sai minua parantaessaan todistaa lääkeopillisia tietojansa. Hän siis alkoi itse hoitaa silmiäni.
Minun vanhempi veljeni valmistautui silloin lainopillista tutkintoansa suorittamaan. Eräänä päivänä hän tuli luoksemme ja säikähti kovin nähdessään, missä tilassa minä olin.