Hän silmäili minua vakavasti ja virkkoi: "Olet ihan oikeassa. Me miehet olemme kauhean turhamaisia."
Minä karkoitin nauraen hänen vakavuutensa: "Oletko varma siitä, että te voitatte meidät naiset turhamaisuudessakin?"
Veljeni tultua minä vein hänet syrjemmälle: "Kuulehan, Dada, sinun lääkärisi määräämä hoitotapa olisi epäilemättä ollut sanomattoman hyvä, mutta onnettomuudeksi minä erehdyin käyttämään juomaa ulkonaisesti. Ja siitä päivästä lähtien, jolloin tuon erehdyksen tein, silmäni ovat huonontumistaan huonontuneet. Nyt on leikkaus välttämätön."
Veljeni sanoi minulle: "Sinä olit miehesi hoidossa, ja siitä syystä minä en enää käynyt sinua katsomassa."
"Ei", vastasin minä. "Minä hoidin itseäni tosiaankin sinun tohtorisi ohjeiden mukaisesti."
Kuinka naisen täytyykään valehdella! Äiteinä me valehtelemme rauhoittaaksemme lapsiamme, ja kun olemme puolisoita, niin kerromme valheita rauhoittaaksemme lapsiemme isää. Milloinkaan me emme vapaudu tuosta välttämättömyydestä.
Petokseni sai aikaan sen, että mieheni ja veljeni välinen suhde parani. Veljeni soimasi itseänsä siitä, että oli saanut minut salaamaan asian mieheltäni, ja mieheni katui sitä, ettei ollut heti alussa noudattanut veljeni neuvoa.
Vihdoin, molempien asiaan suostuttua, saapui englantilainen lääkäri ja toimitti leikkauksen käsitellen vasenta silmääni. Se oli kumminkin liian heikko kestääkseen ponnistusta, ja viimeinenkin värjyvä valonkajaste hävisi siitä. Sitten häipyi toinenkin silmä vähitellen pimeään.
Eräänä päivänä mieheni tuli vuoteeni viereen. "Minä en kehtaa sitä enää salata sinulta, Kumo", sanoi hän, "sinun silmäsi olen minä tärvellyt".
Minä tunsin, että hänen äänensä tukehtui kyyneliin, otin hänen oikean kätensä molempiin käsiini ja sanoin: "Mitä puhutkaan! Sinä olet menetellyt ihan oikein. Sinä olet käsitellyt vain sitä, mikä nimenomaisesti sinulle kuuluu. Ajattelehan, jos joku vieras lääkäri olisi vienyt minulta näön. Mitä lohdutusta minulla silloin olisi ollut? Nyt sitävastoin minä voin tuntea, että on paras niinkuin on tapahtunut, ja suurena lohtunani on se tieto, että olen kadottanut silmieni valon sinun käsissäsi. Kun Jumalaa palvelevalta Ramtshandralta puuttui yksi lootuskukka, hän tarjosi molemmat silmänsä tuon puuttuvan lootuksen asemesta. Minä olen antanut silmäni Jumalalleni. Kun tästä lähtien näet jotakin, mikä sinua ilahduttaa, niin sinun pitää se minulle kuvailla, ja minä käytän sanojasi ravintonani, sinun näkemisestäsi minulle jääneenä pyhänä lahjana."