Minä en tietenkään tarkoita, että sanoin kaiken tuon silloin ja siinä, sillä näistä asioista ei käy puhuminen hetken liikutuksen vallitessa. Mutta minä mietin näitä ja samanlaisia asioita pitkät päiväkaudet. Ja kun olin kovin masentunut, tai jos palvontani valo joskus himmeni ja minä surkuttelin kovaa kohtaloani, niin annoin mieleni toistella noita lausumia, toista toisensa jälkeen, niinkuin lapsonen toistelee hänelle kerrottua tarinaa. Siten minä jälleen pääsin hengittelemään rauhan ja rakkauden seesteisempää ilmaa.
Siinä keskustellessamme minä sanoin miehelleni kyllin paljon osoittaakseni mitä sydämessäni piili.
"Kumo", sanoi hän minulle, "typeryyteni aiheuttama onnettomuus ei ole enää mitenkään autettavissa. Mutta jotakin voin sentään tehdä. Minä voin aina pysytellä sinun luonasi ja koettaa korvata puuttuvaa näköäsi niin hyvin kuin osaan."
"Ei", vastasin minä, "se ei käy päinsä. Minä en vaadi sinua muuttamaan kotiasi sokean sairaalaksi. Yksi ainoa asia on tarpeen — sinun on mentävä uudelleen naimisiin."
Yrittäessäni hänelle selittää, että se oli tarpeen, minun ääneni hieman petti. Minä yskin ja yritin salata liikutustani, mutta hän puhkesi puhumaan:
"Kumo, minä tiedän olevani houkkio ja kerskailija ja mitä hyvänsä, mutta sellainen konna minä en ole! Jos milloinkaan menen uudelleen naimisiin, niin vannon sinulle — vannon sinulle kaikkein juhlallisimmin valoin kotijumalani Gopinathin nimessä — että vihattavin kaikista synneistä, isänmurha, saa langeta minun päälaelleni!"
Ah, kunpa en olisi milloinkaan sallinut hänen vannoa tuota kamalaa valaa! Mutta kyynelet tukahduttivat minun ääneni, ja tuskin kestettävissä oleva riemuntunne esti minua mitään sanomasta. Minä kätkin sokeat kasvoni pieluksiin ja nyyhkytin nyyhkyttämistäni. Kun kyynelteni ensimmäinen tulva oli ohi, minä vedin hänen päänsä rinnalleni.
"Miksi", huudahdin minä, "miksi vannoitkaan sellaisen kamalan valan? Luuletko, että minä kehoitin sinua menemään uudelleen naimisiin oman halvan nautintosi vuoksi? Se ei ollut tarkoitukseni. Minä ajattelin itseäni, sillä hän voisi toimittaa ne palvelukset, jotka olivat minun asianani, kun minä olin näkevä."
"Palvelukset!" huudahti hän. "Palvelijat kelpaavat pitämään niistä huolta. Luuletko minua niin mielettömäksi, että otan talooni orjan ja pyydän häntä istumaan valtaistuimelle jumalattareni keralla?"
Lausuessaan sanan "jumalattareni" hän piteli kasvojani käsissään ja suuteli minua otsaan, kulmakarvojen väliin. Sinä tuokiona avautui jumalallisen viisauden kolmas silmä siihen kohtaan, mihin hän oli minua suudellut, ja minä tulin totisesti pyhitetyksi.