Vaikka olinkin vielä lapsi, ei isäni mitenkään rajoittanut minun vaelluksiani. Hiekkaisen maaperän syvennyksiin oli sadevesi uurtanut syviä vakoja ja luonut punaisesta sorasta ja piikivistä monimuotoisia pienoisvuorijonoja, joiden välitse virtailivat pienoiset, Lilliputien maisemiin soveltuvat joet. Siltä alueelta minä keräsin useita merkillisiä kiviä nuttuni helmaan kuljettaen kokoelmani isäni nähtäväksi. Hän ei milloinkaan suhtautunut askarruksiini yliolkaisesti. Päinvastoin: hän kerrassaan innostui.
"Ihmeellistä!" huudahti hän. "Mistä oletkaan saanut kaiken tuon?"
"Niitä on vielä paljon, paljon enemmän, tuhansia ja tuhansia!" riemuitsin minä. "Minä voisin tuoda yhtä paljon joka päivä."
"Sepä olisi somaa!" vastasi hän. "Etkö voisi niillä koristaa minun pientä kukkulaani?"
Puutarhaan oli aiottu kaivaa kaivo, mutta kun pohjavesi oli liian syvässä, niin aikeesta oli luovuttu ja oli kasattu kaivettu maa pieneksi kumpareeksi. Sen huipulla isäni tavallisesti istui aamurukoustansa suorittaessaan ja voi nähdä itäistä taivaanrantaa kohti leviävän aaltomaisen tasangon ääreltä nousevan auringon. Sen kukkulan koristamiseen hän minua kehoitti.
Minua huolestutti kovin se, etten Bolpurista lähtiessäni voinut viedä mukanani kiviaarrettani. Minun on yhä vieläkin vaikea käsittää, ettei minulla ole mitään ehdotonta oikeutta vaatia olioita säilymään luonani vain siitä syystä, että olen ne kerännyt. Jos kohtaloni olisi silloin kuullut hartaan rukoukseni ja sallinut minun kuljettaa tuota kivitaakkaa iät kaiket mukanani, niin tuskinpa olisin rohjennut sille nyt nauraa.
Eräässä rotkossa minä tapasin lähteen, jonka vesi virtasi purosena, missä pienoiset kalat ponnistelivat uiden vastavirtaan.
"Minä olen löytänyt ihmeellisen lähteen", kerroin minä isälleni.
"Emmekö voisi noutaa sieltä kylpy- ja juomavettämme?"
"Tietysti", myöntyi hän heti yhtyen minun riemastukseeni. Hän käski siitä lähtien käyttämään minun lähdettäni vesikaivona.
Minä harhailin väsymättä noiden pienoisvuorien ja -laaksojen välissä toivoen tapaavani jotakin sellaista, mitä kukaan ei ollut ennen nähnyt. Minä olin Livingstone tuossa löytämättömässä maassa, joka oli kuin käännetyssä kaukoputkessa nähty. Kaikki, mitä siellä oli, kääpiömäiset taatelipalmut, surkastuneet villit luumupuut ja muut sopivat hyvin keksimieni pienoisvuorten, pienen puron ja pienoisten kalojen seuraan.