Siihen aikaan oli kunnianhimoni korkeimpana toivelmana, että minusta tulisi Vihari Babun kaltainen runoniekka. Olisinpa kenties rohjennut uskoa niinkin, että osasin jo kirjoittaa hänen tavallansa, ellei kälyni, hänen harras ihailijansa, olisi minua siitä estänyt. Hän muistutti mieleeni erästä sanskritinkielistä sananlaskua, jonka mukaan runoilijamaineen arvoton tavoittelija joutuu häpeään. Hän varmaankin tiesi, että jos turhamaisuuteni kerran pääsisi valtaan, sitä olisi vaikea jälkeenpäin saattaa suitsitetuksi. Niinpä eivät runolliset kykyni eivätkä laulunlahjanikaan helposti saaneet häneltä kiitosta. Sensijaan hän koki käyttää hyväkseen jokaista tarjoutuvaa tilaisuutta ylistääkseen jonkun toisen laulua minun kustannuksellani, joten minä vähitellen tulin varmasti vakuutetuksi siitä, ettei ääneni ollut suurenkaan arvoinen. Runovoimaani koskevat epäilykset alkoivat niinikään minua ahdistella; mutta koska se oli ainoa toiminnankenttä, missä minulla oli jonkinlaisia mahdollisuuksia saada itsekunnioitustani säilymään, en voinut antaa toisen henkilön arvostelun kerrassaan riistää kaikkia toiveitani; olipa viettini sitäpaitsi niin voimallinen, että oli kerrassaan mahdotonta ehkäistä runollista uhkarohkeuttani.
20
JULKAISUJA
Kirjallinen toimintani oli toistaiseksi rajoittunut kotoiseen olopiiriin. Sitten perustettiin kuukauslehti Gjanankur (Versova tieto), joka nimellensä uskollisena otti alkiorunoilijan avustajaksensa. Se alkoi erotuksetta julkaista kaikkia runollisia havittelujani, ja vielä tänäkin päivänä elää sydämeni sopukassa pelko, että kun kerran koittaa minulle tuomion päivä, niin joku kiihkomielinen kirjallinen poliisimies toimittaa etsinnän unhottuneen kirjallisuuden sisimmässä zenanassa, hienotunteisuuden vaatimuksista vähääkään välittämättä, ja tuo nuo tuotteeni yleisön armottomien katseiden eteen.
Ensimmäinen suorasanainen teokseni ilmestyi sekin Gjanankurin lehdillä. Se oli kriitillinen kirjoitelma, ja sillä oli tavallansa oma historiansa.
Oli ilmestynyt runokokoelma nimeltä Bhubanmohini Pratibha.[22] Akshai Babu Sadharanissa ja Bhudeb Babu aikakauslehdessä Education Gazette olivat tervehtineet uutta runoilijatarta ylenpalttisin kiitoksin. Eräs minua vanhempi ystäväni, jonka ystävyyteen tulin niinä aikoina, kävi luonani ja näytti minulle kirjeitä, jotka oli hänelle lähettänyt nimimerkki Bhubanmohini. Hän oli eräs niistä, jotka olivat kerrassaan kirjan lumoissa, ja hänellä oli tapana usein lähettää tekijättärelle kirjoja ja vaatekappaleita kunnioituksensa ilmaukseksi.[23]
Eräistä runoista puuttui siinä määrin pidättyväisyyttä sekä ajatukseen että ilmaukseen nähden, että minusta tuntui sietämättömältä ajatella niitä naisen sepittämiksi. Minulle näytetyt kirjeet tekivät vieläkin mahdottomammaksi uskoa kirjoittajaa naiseksi. Epäilykseni eivät kumminkaan järkyttäneet ystäväni harrasta uskoa; hän palvoi epäjumalaansa kuten ennenkin.
Sitten minä ryhdyin teosta arvostelemaan. Minä lähdin matkaan täysin purjein ja selittelin oppineeseen tapaan lyyrillisten ja muiden lyhykäisten runojen luonteenomaisia piirteitä saaden suurta etua siitä, että painettu sana on ylen julkea eikä suinkaan huoli ilmaista kirjoittajan todellisia tietoja. Ystäväni saapui ankaran vihan vallassa ja sinkosi minulle uhkauksen, että eräs baccalaureus tulisi kirjoittamaan vastineen. Eräs baccalaureus! Minä menin ihan sanattomaksi. Tuntoni oli aivan sama kuin nuoremmalla iälläni, kun sukulaiseni Satja ilmoitti minulle poliisimiehen saapuneen. Minä näin jo hengessäni, kuinka todistelujen triumfipylväät kohosivat siihen, missä minun hienot havaintoni murskautuivat omien silmieni eteen arvovaltaisten lainalauselmien hyökätessä armottomasti niiden kimppuun, ja näin, kuinka lukevan yleisön luo johtava ovi minulta kerrassaan sulkeutui. Voi sinua, arvosteluni, minkä onnettoman tähden alla olitkaan syntynyt! Minä vietin päivän toisensa jälkeen mitä kamalimman jännityksen vallassa. Mutta baccalaureus jäi tulematta aivan samoin kuin Satjan poliisimies.
21