Se, mitä minun silloisella iälläni kirjoitetaan, ei missään tapauksessa kelpaa julkaistavaksi. Ei ole varmempaa keinoa taata itsellensä katumusta kypsää ikää varten kuin se, että alkaa liian aikaisin painattaa tuotteitansa. Asiassa on sentään eräs hyväkin puoli: vastustamaton halu nähdä teoksensa painettuna kuluttaa itsensä loppuun jo nuorella iällä. Keitä lukijat ovat, mitä he sanovat, mitä painovirheitä on jäänyt korjaamatta — nuo ja muut surut koetaan kuin lastentaudit, joten myöhemmällä iällä on tilaisuutta suorittaa kirjallista työtänsä terveempien mielialojen vallitessa.
Bengalilainen kirjallisuus ei vielä ole niin vanha, että se olisi kehitellyt niitä sisäisiä estoja, joiden tehtävänä on totuttaa sen harrastajia kohtuullisuuteen. Bengalilaisen kirjailijan tulee tottua itseänsä hillitsemään karttuvan kokemuksensa nojalla. Niin ollen ei ole vältettävissä, että hän verrattain pitkän ajan kuluessa sepittää koko joukon mitättömiä tuotteita. Kunnianhimo, joka yllyttää yrittämään luoda ihmeitä niiden vaatimattomien lahjojen nojalla, jotka ovat käytettävissä, on aluksi ylenmääräinen kiusaus, joten varhaisissa tuotteissa aina ilmenee taipumus astua omien luonnollisten kykyjen ja samalla totuuden ja kauneuden rajojen yli. Kestää kauan, ennenkuin henkilö löytää oman, todellisen minuutensa ja oppii kunnioittamaan kykyjänsä sellaisinaan.
Olipa miten tahansa, minä olen tahrinut Bharatin sivuja monella hävettävällä nuoruuden hullutuksella, ja minua ei suinkaan hävetä ainoastaan tuotteitteni kirjallinen puutteellisuus, vaan myöskin niiden inhoittava julkeus, suunnattomat liioittelut ja vaatelias teennäisyys. Samalla minun kuitenkin on tunnustaminen, että kaikissa tuon kauden tuotteissa hehkui innostus, jonka arvo ei voi olla vähäinen. Se oli aikaa, joka luonnostaan taipui erehtymään, mutta myös nuorekkaasti toivomaan, uskomaan ja iloitsemaan.
Ja jos erehdyksen polttoaines oli välttämätön ruokkimaan innon liekkiä, niin liekki ei ole suotta suorittanut elämässäni hyvää työtänsä, vaikka se, minkä oli määrä palaa tuhkaksi, todellakin on tuhkaksi rauennut.
24
AHMEDABAD
Bharatin toisen vuosikerran alkaessa ilmestyä toinen veljeni ehdotti ottavansa minut mukaansa Englantiin, ja kun isäni suostui, niin tämä uusi sallimuksen osoittama suosio tuli minulle yllätyksenä.
Aluksi minä lähdin veljeni mukana Ahmedabadiin, missä hän toimi tuomarina. Kälyni lapsinensa oli silloin Englannissa, joten talo oli tosiaankin tyhjä.
Tuomarin taloa mainittiin Shahibaghin nimellä; se oli aikoinaan ollut padishaahien palatsi. Laajaa pengermää kannattavan muurin vieritse virtaili Savarmati-joki kesän kaventamana avarassa hiekkauomassaan. Veljeni lähtiessä virkatoimiinsa minä jäin yksin suureen palatsiin, missä vain kyyhkysten kujerrus häiritsi keskipäivän hiljaisuutta, ja epämääräinen uteliaisuus ajoi minua huoneesta toiseen.
Erään suuren huoneen seinäkomeroihin veljeni oli sijoittanut kirjansa. Niiden joukossa oli Tennysonin teosten loistopainos. isoin kirjakkein painettu ja lukuisilla kuvilla varustettu. Kirja oli minulle yhtä mykkä kuin palatsi, ja minä vaeltelin jokseenkin samoin sen kuvien keskellä. Teksti ei suinkaan ollut minulle ihan käsittämätön, mutta se tuntui pikemmin epäselvältä kujerrukselta kuin sanojen kokoomukselta. Veljeni kirjojen joukossa oli myös kokoelma sanskritinkielisiä, tri Haberlinin julkaisemia runoja, jotka oli painettu vanhassa Serampurin kirjapainossa. Niitäkään minä en ymmärtänyt, mutta soinnukkaat sanskritin sanat ja runomitan juhlallinen liike pitivät minua lumoissaan pakottaen minua lukemaan Amaru Salakan runoja niiden pehmoisten rummunlyöntien säestämänä.