Mielessäni on vielä eloisana kuva siitä, kuinka eräänä päivänä luin
Ramajanaa.
Päivä oli pilvinen. Minä leikin pitkällä kuistikolla,[1] josta käsin voi silmäillä tielle. Yht'äkkiä johtui Satja jostakin muistiini palautumattomasta syystä minua peloittamaan huutamalla: "Poliisi! Poliisi!" Poliisimiehen tehtäviä koskevat käsitykseni olivat peräti epämääräiset. Mutta eräästä asiasta olin aivan varma: jos joku henkilö, jota syytettiin rikoksesta, kerran joutui poliisimiehen käsiin, niin hän oli täydellisen tuhon oma yhtä varmasti kuin se onneton, jonka krokodiili saa hirmuiseen kitaansa. Kun en tietänyt, kuinka avuton poika saattoi välttää tuota armotonta rikoslakia, niin syöksyin sisäsuojiin, takaa-ajavan poliisimiehen aiheuttaman sokean pelon karsiessa selkäpiitäni. Minä julistin äidilleni uhkaavan kohtaloni sanoman, mutta se ei näyttänyt häntä kovinkaan huolestuttavan. Mutta kun en kumminkaan katsonut otolliseksi uskaltautua jälleen ulos, istuuduin äitini huoneen kynnykselle lukemaan marmoroituihin paperikansiin sidottua resuista Ramajanaa, joka oli erään vanhan tädin omaisuutta. Vierelläni jatkui parveke ympäri avoimen pihan, johon heijastui pilvisen iltataivaan himmeä valo. Kun täti huomasi minun itkeskelevän jotakin murheellista kohtaa lukiessani, niin hän otti kirjan minulta pois.
3
KOTONA JA ULKOSALLA
Minun lapsuuteni aikana oli ylellisyys melkeinpä tuntematon asia. Elämänkanta yleensä oli silloin paljoa yksinkertaisempi kuin nykyjään. Sitäpaitsi olivat perheemme lapset täysin vapaat liiallisen silmälläpidon rasituksesta. Tosiasia näet on, että jos sellainen silmälläpito toisinaan tuottaakin täysi-ikäisille huvia, se aina merkitsee lapsille nimenomaista kiusaa.
Me olimme yleensä palvelijain vallan alaisina. Säästääkseen vaivojansa he olivat melkein täydellisesti riistäneet meiltä liikkumisvapauden. Mutta tämän vankeuden ankaruuden korvasi se, ettei meitä kiusattu alinomaisella hemmoittelulla, ruokkimisella ja vaatteiden koreudella.
Ravintonamme ei suinkaan ollut herkkuja. Vaatekappaleittemme luetteleminen herättäisi nykyaikaisen pojan mielessä pelkkää ivaa. Kymmenenteen ikävuoteemme saakka me emme missään tapauksessa pukeneet yllemme sukkia ja kenkiä. Kylmän sään sattuessa käytettiin vain kahta puuvillanuttua. Mieleemme ei milloinkaan johtunut olla senvuoksi tyytymättömät. Me valitimme ainoastaan siinä tapauksessa, että Nijamat, vanha räätälimme, unohti tehdä nuttuumme taskun, sillä ei ole poikaa niin köyhänä syntynyttä, ettei hänellä olisi millä täyttää taskunsa; onpa armollinen kaitselmus järjestänyt asiat niinkin, ettei rikkaiden ja köyhien perheiden poikain äveriäisyydessä ole suurtakaan eroa. Meillä oli yleensä jokaisella jalkinepari, mutta se ei aina ollut siellä, missä jalkamme. Tapanamme oli singota ne ilmaan ja ottaa ne jälleen koppina kiinni, joten niiden työ oli kylläkin rasittava, koska niiden täytyi joka askelella tuhota olemisensa tarkoitus.
Perheen vanhempia jäseniä erotti ratkaisevasti meistä heidän pukunsa ja ravintonsa, keskustelu- ja huvittelutapansa, sanalla sanoen koko heidän olonsa ja elämänsä. Me pääsimme toisinaan pikaisesti silmäämään heidän maailmaansa, joka kuitenkaan ei ollut saavutettavissamme. Vanhemmat henkilöt ja samaten kaikki muut haluttavat asiat ja esineet ovat liiankin helposti nykyaikaisten lasten saatavissa. Me emme saavuttaneet mitään helposti. Moni mitätön asia oli meille harvinainen kalleus, ja me elelimme enimmiten siinä toivossa, että saavuttaisimme oikeaan ikään ehdittyämme ne esineet, joita etäinen tulevaisuus meitä varten säilytteli. Seurauksena oli, että me nautimme jokaisen todella osaksemme tulleen ilon mitä perinpohjaisimmin imien siitä sen viimeisenkin ydinmehun. Nykyaikaisen varakkaan perheen lapsi näykkii vain puolet siitä, mitä hänelle tarjotaan; suurin osa hänen maailmaansa on häneen tuhlattu.
Me vietimme päivämme palvelijoiden olopiirissä, ulompien suojien kaakkoisessa osassa. Eräs palvelijoistamme oli Shjam, tummaverinen, pyylevä, kähärätukkainen poika, joka oli kotoisin Khulnan piirikunnasta. Hän asetti minut istumaan määrättyyn paikkaan, veti sitten liidulla viivan ympärilleni ja varoitti juhlallisen näköisenä ja sormi kohotettuna minua astumasta tuon kehän ulkopuolelle, missä arvaamattomat vaarat minua uhkasivat. Minulle ei milloinkaan oikein selvinnyt, olivatko nuo vaarat laadultaan aineellisia vaiko henkisiä, mutta ankara pelko minut silloin tavallisesti valtasi. Minä olin lukenut Ramajanasta, millaiset kärsimykset tulivat Sitan osaksi, kun hän oli poistunut Lakshmanin hänen ympärillensä piirtämästä kehästä, joten minä en mitenkään voinut epäillä sen tehoisuutta.
Huoneen ikkunan edessä oli lammikko, jonka veteen johtivat kiviportaat. Sen lännenpuolisella rannalla, puutarhanmuurin vierustalla, kasvoi suunnattoman suuri viikunapuu, eteläpuolella rivi kookospalmuja. Minä istuin taikakehässäni lähellä ikkunaa ja vietin koko päivän silmäillen alaslaskettujen ikkunaverhojen lomitse ulos, katselin katselemistani tuota näköalaa ikäänkuin kuvakirjaa. Jo varhain aamulla saapuivat naapurimme toinen toisensa jälkeen kylpemään. Minä tiesin, milloin kukin heistä tuli. Minä tunsin jokaisen omituisuudet. Eräs pisti aina sormensa korviinsa, kun sukelsi määrätyt kerrat pinnan alle. Toinen ei uskaltanut ihan syvälle veteen, vaan väänsi kerran toisensa jälkeen veden päänsä päälle kohottamastansa pyyhinliinasta. Kolmas pyyhki nopein käsivarrenliikkein pois pinnan sameuden ja sukelsi sitten äkkiä pinnan alle. Eräs hyppäsi ilman enempiä empimisiä ylimmiltä porrasaskelmilta, toinen asteli vitkalleen alas, aamurukouksiansa hymisten. Eräs oli aina kovin kiireissään ja juoksi kotiin kohta, kun oli sukelluksensa suorittanut. Toinen ei ollenkaan hätäillyt, kylpi kaikessa rauhassa, hieroskeli jäseniänsä kelpo tavalla ja puki yllensä puhtaat vaatteet muistaen pitää huolen siitä, että lanneliina tuli oikein laskostetuksi, käveli vielä pari kierrosta ulommassa puutarhassa,[2] poimi kukkia ja lähti vihdoin hitaasti astelemaan kotiin päin raikkaan ruumiinsa viileätä mielihyvää uhoten. Sellainen oli näkymöni keskipäivään saakka. Sitten kylpypaikat tyhjenivät ja hiljenivät. Vain ankat siellä yhä vielä pulikoivat etsien etanoita tai puhdistellen höyheniänsä koko pitkän päivän.