Vihari Tshakravarti oli sepittänyt runonsa kolmitahtiseen mittaan. Sellainen runomitta saa aikaan pyöreän, täyteläisen vaikutelman aivan toisin kuin kulmikkaat paritahtiset. Se pyörii helposti, liukuu karkeloiden nilkkatiukujensa helistessä. Minä olin aikoinani kovin mieltynyt siihen runomittaan. Minusta tuntui siltä, kuin olisin ajanut polkupyörällä enkä kulkenut jalkaisin. Ja minä olin tottunut siihen liikkumistapaan. Iltalauluissa minä havaitsemattani luovuin tuosta tottumuksesta joutumatta minkään muun nimenomaisen säännön siteisiin. Minä tunsin itseni täysin vapaaksi ja huolettomaksi. Minä en ollenkaan ajatellut enkä pelännyt joutuvani moitittavaksi.
Se voima, jonka tunsin itselleni voittavani, kun vapauduin perintätapojen kahleista, sai minut oivaltamaan, että olin etsinyt mahdottomista paikoista sellaista, mikä sijaitsi minussa itsessäni. Vain itseluottamuksen puute oli minua toistaiseksi estänyt ottamasta haltuuni sitä, mikä oli omaani. Tuntui siltä, kuin olisin herännyt vankeusunesta ja havainnut itseni kahleettomaksi. Niinpä hypähtelinkin iloissani ylen rajusti päästäkseni varmuuteen siitä, että voin vapaasti liikkua.
Minulle itselleni tuo on runollisen urani merkittävin vaihe. Iltalauluni eivät liene runoina paljonkaan arvoiset. Ne ovat epäilemättä varsin kypsymättömiä. Kieli, rytmi ja ajatuskaan eivät ole päässeet kunnollisesti hahmoittumaan. Niiden ainoana ansiona on, että minä olin ensimmäisen kerran tullut kirjoittaneeksi mitä todella mielessäni liikkui ja miten itseäni miellytti. Elleivät nuo sepitelmät sinänsä olekaan arvokkaat, niin tuolla mielihyvällä oli varmaan merkityksensä.
31
ESITELMÄ MUSIIKISTA
Olin vast'ikään aikonut aloittaa lakitieteelliset opintoni, kun isäni kutsui minut takaisin Englannista. Muutamat ystävät, jotka olivat huolissaan opintourani katkeamisen vuoksi, pyysivät häntä hartaasti lähettämään minut uudestaan matkaan. Niinpä lähdinkin toiselle Englannin-matkalleni, tällä kertaa erään sukulaiseni seurassa. Mutta kohtaloni vastusti lainopillista suuntautumistani niin voimallisesti, etten tällä kertaa päässyt edes Englantiin asti. Meidän täytyi jostakin syystä astua maihin Madrasissa ja palata Kalkuttaan. Syy ei ollut läheskään yhtä vakava kuin sen seuraus, mutta kun nauru ei kohdistunut minuun, niin jätän sen tässä kertomatta. Minun siis oli täytynyt palata tyhjin toimin molemmilta Lakshmin[31] pyhäkköä kohti tekemiltäni vaellusretkiltä. Toivon kumminkin, että ainakin lainopin jumala silmäilee minua suopeasti, koska en ole puolestani lisännyt oikeusopillisten kirjastojen yltäkylläisyyttä.
Isäni oleskeli siihen aikaan Massuri-vuorilla. Minä lähdin hänen luoksensa peläten ja vapisten. Mutta hänpä ei osoittanutkaan minkäänlaista närkästystä, vaan oli pikemmin mielissään. Hän varmaankin piti palaamistani jumalallisen kaitselmuksen siunauksena.
Tuon lähtöni edellisenä iltana minä pidin Bethune-seuran kutsumana esitelmän Lääketieteellisen korkeakoulun aulassa. Se oli ensimmäinen julkinen esitelmäni. Seuran puheenjohtajana oli hänen kunnianarvoisuutensa K.M. Banerdzhi. Aiheenani oli musiikki. Minä jätin huomiotta soitannon ja yritin osoittaa, että laulannon tärkeimpänä päämääränä ja tarkoitusperänä on esittää paremmin se, mitä sanat pyrkivät ilmaisemaan. Esitelmäni teksti oli sangen laiha, mutta minä esitin pitkin matkaa lauluja siten aihettani havainnollistaen. Ne mairittelevat kiitoslauseet, jotka sain puheenjohtajalta, johtuivat varmaan nuoren ääneni liikuttavasta vaikutuksesta ja sen vakavista, erilaatuisista ponnistuksista. Nyt minun kuitenkin täytyy tunnustaa, että tuona iltana innokkaasti esittämäni mielipide oli väärä.
Laulumusiikilla on omat erikoiset tehtävänsä ja luonnepiirteensä. Sanat, joihin se sattuu liittymään, eivät saa liiaksi käytellä tilaisuutta hyväkseen yrittämällä tehdä tarpeettomaksi sävelmää, jonka pelkkänä kannatteena ovat. Laulu on sinänsä riittävän rikas; miksi se siis odottaisi sanojen suomaa apua? Pikemmin se alkaa siitä, missä pelkät sanat pettävät. Sen mahti sijaitsee sanomattomuuden alueella; se lausuu meille sellaista, mitä sanat eivät kykene ilmaisemaan.
Mitä pienempi laulun kannettava sanainen taakka on, sitä parempi. Hindustanin klassillisessa laulutyylissä[32] sanat eivät merkitse mitään, vaan sallivat sävelmän vaikuttaa omalla tavallansa. Laulu kohoaa täydellisyyteensä, kun sen sävelmuoto saa vapaasti kehkeytyä ja kuljettaa kerallansa tajuntamme omaan ihmeelliseen olopiiriinsä. Bengalissa sanat kumminkin ovat aina pysytelleet niin tärkeässä asemassa, ettei maakuntamme laulutaide ole kyennyt täysin kehittelemään musikaalisia mahdollisuuksiansa, vaan on tyytynyt jäämään sisarensa runouden palvelijattareksi. Vanhoista Vaishnava lauluista aina Nidhu Babun sepittämän saakka se on pysytellyt viehätyksinensä taka-alalla. Mutta samoinkuin maamme vaimot vallitsevat miehiänsä tunnustamalla riippuvaisuutensa, samoin on musiikkimme vihdoin vallitseva runoa, jonka nimenomainen auttelija se nyt on.