Tästä lähtien minä tapasin Bankim Babua varsin usein. Hän asui silloin Bhabani Datt-kadun varrella. Mutta vaikka kävinkin tavan takaa häntä tervehtimässä, ei kumminkaan syntynyt sanottavasti keskustelua. Minä olin siinä iässä, jolloin mieluummin kuuntelee kuin puhuu. Harras toivoni oli, että kerran lämpenisimme jostakin asiasta kiistelemään, mutta ujouteni oli keskustelutaitoani voimallisempi. Toisinaan oli seurassamme Bankim Babun veli, Sandzhip Babu, joka loikoi mukavasti pieluksellansa. Hänet nähdessäni minä ilahduin, sillä hän oli hupainen mies. Hän jutteli mielellään, ja hauskaa oli kuunnella hänen puhettansa. Ne, jotka tuntevat hänen suorasanaisia teoksiansa, tietävät, kuinka kepeästi ja vaivattomasti, ikäänkuin kaikkein vilkkain keskustelu, hänen esityksensä sujuu. Erittäin harvat osaavat siten keskustella, ja vieläkin vähemmän on niitä, jotka kykenevät käyttelemään tuota taidetta kirjallisessa työssänsä.
Samaan aikaan alkoi myöskin oppinut Sashadhar saavuttaa kuuluisuutta. Minulle hänestä kertoi ensimmäisenä Bankim Babu. Ellen väärin muista, on Bankim Babu myös vastuussa hänen esittelemisestänsä yleisölle. Hindulaisen oikeaoppisuuden merkillinen yritys saada arvovaltaansa uudelleen elpymään länsimaisen tieteen nojalla levitti vaikutuksiansa pian yli koko maan. Teosofia oli jo joitakin aikoja valmistellut maaperää sellaiselle liikkeelle. Bankim Babu ei suinkaan ollut tämän suunnan ehdoton kannattaja. Hänen Pratsharissa. julkaisemassaan hindulaisuutta koskevassa esityksessä ei ole eikä voinut olla Sashadharin vaikutuksen häivääkään.
Minä astuin silloin eristetystä olopiiristäni julkisuuteen, kuten noita kiistakysymyksiä käsittelevät avustukseni osoittavat. Ne olivat osalta ivailevia säkeitä, osalta ilvenäytelmiä, osalta sanomalehtiin lähetettyjä kirjeitä. Niin minä laskeuduin tunteiden piiristä elämän areenalle ja aloin täydellä todella käydä puolestani taisteluun.
Siinä tuoksinassa minä tulin hyökänneeksi ankarasti Bankim Babun kimppuun. Tämän kiistan historia on kerrottu sinä aikana ilmestyneissä Pratsharin ja Bharatin numeroissa, ja sitä ei ole tarvis tässä toistaa. Tuon taistokauden loppuessa Bankim Babu lähetti minulle kirjeen, jonka olen valitettavasti kadottanut. Jos se olisi ollut nyt käytettävissäni, niin lukija olisi nähnyt, kuinka erinomaisen ylevämielisesti Bankim Babu osasi taittaa tuon valitettavan välikohtauksen tutkaimen.
41
LAIVANRUHO
Veljeni Dzhjotirindra lähti jonkin sanomalehti-ilmoituksen houkuttelemana huutokauppaan ja ilmoitti palatessaan, että oli ostanut teräksisen laivanruhon seitsemällätuhannella rupialla. Ei muka tarvinnut muuta kuin asettaa siihen kone ja järjestää muutamia hyttejä, niin höyrylaiva oli valmis.
Veljeni varmaan piti suurena häpeänä, että maanmiehemme pitivät liikkeessä kieliänsä ja kyniänsä, mutta eivät saaneet kuntoon yhtäkään höyrylaivalinjaa. Hän oli, kuten jo edellä kerroin, yrittänyt valmistaa kotimaatansa varten tulitikkuja, mutta uutterimmatkaan raapimiset eivät olleet saaneet niitä syttymään. Sitäpaitsi hän oli halunnut panna käyntiin mekaanisia kangaspuita, mutta kaikkien hänen vaivojensa tuloksena oli ollut pieni karkea pyyheliina, ja kangaspuut seisoivat sittemmin liikkumattomina. Nyt, tahtoessaan nähdä vesillä intialaisia aluksia, hän osti vanhan laivanruhon, joka tuli aikanansa täyteen koneita ja hyttejä, mutta vei samalla veljeni vararikkoon.
On kuitenkin otettava huomioon, että kaikkien noiden yritysten vaivat ja häviöt lankesivat yksin hänen osaksensa, kokemuksen voitto sitävastoin koitui koko maan hyväksi. Hänenlaisensa henkilöt, jotka eivät suunnitelmiansa tarkoin harkitse eivätkä yleensäkään ole liikemiehiä, täyttävät maansa liike-elämän vilkkaalla toiminnallansa. Ja vaikka vuoksi väistyykin yhtä nopeasti kuin on noussut, se kuitenkin jättää maaperään hedelmällistä mutaansa. Kun tulee elonkorjuun aika, ei kukaan ajattele noita uranaukaisijoita, mutta he, jotka ovat eläessään ilomielin uskaltaneet ja menettäneet kaikkensa, eivät kuoltuansa varmaankaan välitä liikoja siitä, että heidät unohdetaan.
Toisella puolella oli eurooppalainen Laivayhtiö, toisella veljeni Dzhjotirindra yksinään, ja Khulnan ja Barisalin asukkaat muistanevat, kuinka valtavaksi näiden kauppalaivastojen välinen taistelu vähitellen kävi. Kilpailun painostuksesta hankittiin alus toisensa jälkeen, häviöt kasautuivat yhä suuremmiksi tulojen vähentyessä siinä määrin, ettei enää kannattanut painattaa matkalippuja. Khulnan ja Barisalin välisen laivakulun kulta-aika oli tullut. Matkustajia kuljetettiin ihan ilmaiseksi, tarjoiltiinpa heille vielä virvokkeitakin rahatta ja hinnatta! Sitten muodostui vapaajoukko, joka liehuvin lipuin ja isänmaallisia lauluja laulaen kuljetti matkustajia intialaisen linjan aluksiin. Jos niin ollen ei puuttunutkaan matkustajia, niin kaikesta muusta alkoi pian olla polttava puute.