»Teillepä tietenkin.»
Lolita punastui entistä enemmän, tuuppasi Satišia ja sanoi: »Enpä ole koskaan ennen nähnyt tuollaista pientä hölmöä! Etkö itse tahtonut saada kukkia antaaksesi ne Binoi Babulle hänen kuviensa korvaukseksi?»
»Tahdoin kyllä, mutta sinähän ne käskit antaa!» huudahti Satiš ihan ymmällä.
Lolita käsitti, että Satišin kanssa sanaileminen vain kietoi hänet pahempiin pulmiin, sillä nyt Binoi selvästi huomasi, että Lolita oli antanut hänelle ruusut, mutta ei halunnut hänen sitä tietävän.
Binoi virkkoi: »Olkoonpa menneeksi. Minä luovun vaatimuksistani teidän kukkiinne nähden; mutta tietäkää, että näiden kukkien tarkoitus on ilmiselvä. Tarjoan ne sovinnon merkiksi kiistojemme päättyessä.»
Lolita keskeytti hänen esityksensä päätänsä pudistaen: »Milloin olemmekaan kiistelleet, ja mistä sovinnosta oikeastaan puhutte?»
»Onko siis kaikki ollut pelkkää harhakuvitelmaa alusta loppuun asti?» huudahti Binoi. »Eikö ole ollut mitään kiistaa, ei mitään kukkia eikä siis sovintoakaan! Näyttää siis siltä, kuin ei ainoastaan olisi erehdytty luulemaan pelkkää kiiltoa kullaksi, vaan olisi erehdytty puhumaan kullasta siinä, missä ei ole edes kiiltoakaan! Entä näytelmäesitystä koskeva ehdotus, oliko se —»
»Siihen nähden ei missään tapauksessa ole mitään väärinkäsitystä olemassa», keskeytti Lolita. »Mutta kuka on milloinkaan siitä kiistellyt? Minkätähden luulottelette, että minä olen hautonut salajuonia voittaakseni teidän suostumuksenne? Te suostuitte, ja minä olin tyytyväinen, kuten sopikin, siinä kaikki. Mutta jos teillä on todellisia syitä olla tulematta mukaan, niin miksi suostuittekaan, vaikka teitä kehoitin?» Samassa Lolita lähti huoneesta.
Kaikki oli kääntynyt ihan vastakkaiseksi. Samana aamuna oli Lolita päättänyt tunnustaa Binoille tappionsa ja pyytää häntä luopumaan siitä ajatuksesta, että ottaisi osaa näytelmään. Mutta asiat olivat kehittyneet aivan vastakkaiseen suuntaan.
Binoi johtui ajattelemaan, ettei Lolita ollut vielä voittanut hänen aikaisemman vastustelunsa aiheuttamaa harmistumista, vaan oli vieläkin vihoissaan, koska otaksui Binoin vain ulkonaisesti suostuneen, mutta olevan sydämessään näytelmää vastaan. Binoi oli kovin pahoillaan siitä, että Lolita oli suhtautunut asiaan niin vakavasti, ja päätti olla milloinkaan enää vastustelematta, leikilläkään. Sitäpaitsi hän ajatteli suorittavansa hänelle määrätyn osan niin hartaasti ja taitavasti, ettei kukaan voisi syyttää häntä välinpitämättömyydestä.