Kun Pareš Babu vihdoin puhui Sutšaritalle, hän hämmästyi ja ilahtui huomatessaan, ettei Sutšarita ollenkaan estellyt, vaan suostui mielellään hänelle suunniteltuun tehtävään.
Sutšaritan tultua jälleen toisten seuraan Binoi yritti keskustella hänen kanssaan yhtä tutunomaisesti kuin ennenkin, mutta tuntui tapahtuneen jotakin, mikä oli auttamattomana esteenä. Sutšaritan silmissä oli sellainen etäisyyteen uppoutuva katse ja hänen ilmeensä oli niin itseensäkeräytynyt, ettei Binoi uskaltanut tungetella. Hänen käytöksessään oli aina ollut jotakin torjuvaa, mikä nyt korostui huolimatta siitä, että hän otti osaa harjoituksiin. Hän suoritti osansa ja poistui huoneesta. Ja siten hän loittoni yhä kauemmaksi Binoista.
Goran ollessa poissa Binoi voi entistä vapaammin tutustua Pareš Babun perheeseen, ja mitä enemmän hän palautui omaan todelliseen olemukseensa, sitä enemmän he kaikki kiintyivät häneen ja sitä enemmän hän itse nautti tästä ennen tuntemattomasta, avartuvasta vapaudestansa. Asiain tällä kannalla ollen hän havaitsi Sutšaritan yhä loittonevan. Jonakin toisena aikana olisi sellaisen menetyksen tuottama tuska ollut vaikea kestää, mutta nyt hän sieti sen vaikeudetta.
Omituista oli, että Lolita, joka hyvin huomasi tuon Sutšaritassa tapahtuvan muutoksen, ei ollut siitä ollenkaan huolissaan, kuten epäilemättä olisi ollut aikaisemmin laita. Johtuiko se kenties siitä, että näytelmään ja lausuntarunoihin kohdistuva innostus oli hänet kerrassaan vallannut?
Kun Haran sai kuulla Sutšaritan ottavan osaa esityksiin, innostui hänkin. Hän tarjoutui itse lausumaan kappaleen Kadotetusta paratiisista ja pitämään musiikin viehätysvoimaa koskevan lyhyen esitelmän, joka oli oleva jonkinlainen johdanto Drydenin runoelmaan. Tämä ehdotus ei ollut enempää Baroda-rouvan kuin Lolitankaan mieleen, mutta Haran oli jo kirjoittanut mr Brownlow'lle ja sopinut asiasta. Kun siis Lolita vihjaisi, että mr Brownlow voisi moittia ohjelmaa liian pitkäksi, Haran vaiensi hänet voitonriemuisesti vetäen taskustaan mr Brownlow'n kiitoskirjeen,
Kukaan ei tietänyt, milloin Gora palaisi retkeltänsä. Vaikka Sutšarita oli päättänyt olla asiaa ajattelematta, hän kuitenkin toivoi joka päivä hänen palaavan. Sutšaritan siten kipeästi tuntiessa Goran välinpitämättömyyden ja oman mielensä tottelemattomuuden ja pelokkaasti etsiessä jotakin keinoa pelastuakseen tästä tilasta Haran tuli jälleen ja pyysi Pareš Babua Jumalan nimessä määräämään päivän kihlajaisia varten.
»Avioliiton solmimiseen on vielä aikaa», huomautti Pareš Babu.
»Pidättekö viisaana lupautua näin varhain?»
»Minä pidän erittäin tärkeänä meille kummallekin», vastasi Haran, »että olemme ennen naimisiinmenoa joitakin aikoja siten toisiimme liitetyt. On hyväksi sieluillemme, jos ne tulevat sellaiseen henkiseen heimoussuhteeseen, joka siltana johtaa ensi tutustumisestamme avioelämään, — suhteeseen, jossa ei ole velvollisuuksien siteitä.»
»Olisi parasta tiedustella Sutšaritan mieltä», ehdotteli Pareš Babu.
»Onhan hän jo asiaan suostunut», huomautti Haran.