Binoin tapana oli suhtautua ystävällisesti kaikkiin, ja Sasin kanssa hän oli aina ollut erikoisen hyvissä suhteissa. He kiusoittelivat toisiaan alinomaa. Sasi oli keksinyt piilottaa Binoin jalkineet ja luovuttaa ne takaisin ainoastaan sillä ehdolla, että sai kuulla kerrottavan sadun, ja Binoi puolestaan kosti keksimällä satuja, jotka ankarasti liioitellen kuvailivat Sasin oman elämän tapahtumia. Se olikin asianmukainen rangaistus: Sasi yritti aluksi päästä asiasta syyttämällä kertojaa valheellisuudesta, sitten väittämällä vastaan äänekkäämmin kuin kertoja ja pakenemalla huoneesta minkä ennätti. Toisinaan hän yritti hankkia itselleen korvausta sepittämällä samanlaisia Binoita koskevia tarinoita, mutta hän ei kyennyt kekseliäisyydessä kilpailemaan vastustajansa kanssa.
Olipa muuten miten tahansa, joka kerta, kun Binoi saapui taloon, Sasi jätti kaikki ja tuli juosten hänen luoksensa leikkiä laskemaan. Toisinaan hän kiusasi Binoita niin ankarasti, että Anandamojin täytyi häntä nuhdella, mutta syy ei ollut yksin hänen: Binoi etsi kiistaa niin menestyksellisesti, että hänen oli mahdoton itseänsä hillitä.
Kun siis samainen Sasi nyt itsetietoisesti pakeni huoneesta Binoin tullessa, niin Anandamoji tosin hymyili, mutta hänen hymynsä ei ollut iloinen.
Binoita itseäänkin tämä vähäpätöinen tapahtuma hämmästytti siinä määrin, että hän istui vähän aikaa sanaakaan virkkamatta. Hän käsitti yht'äkkiä, kuinka luonnoton tämä uusi suhde Sasiin todellisuudessa oli.
Suostuessaan ehdotettuun liittoon Binoi oli ajatellut ainoastaan Goran ja itsensä välillä vallitsevaa ystävyyttä, mutta ei ollut milloinkaan selvästi kuvannut mieleensä, mitä asia merkitsi toisissa yhteyksissä. Sitäpaitsi Binoi oli monet kerrat kirjoittanut sanomalehteen siitä seikasta, että avioliitto on maassamme ensi sijassa yhteiskunnallinen asia, ei persoonallinen, ja hän itsekään ei ollut koskaan liittänyt siihen mitään henkilökohtaisia myötä- tai vastatuntoja. Nyt, nähdessään Sasin pakenevan tulevan puolisonsa lähestyessä, häveliäisyyden ajamana, Binoi alkoi aavistaa, millaisiksi heidän suhteensa tulevaisuudessa muodostuisivat.
Havaitessaan, kuinka pitkälle Gora oli hänet saanut vedetyksi vastoin hänen omaa tahtoansa, Binoi oli vihoissaan ystävälleen ja moitti itseänsäkin. Ja muistaessaan, kuinka Anandamoji oli alun pitäen kehoittanut häntä olemaan ehdotukseen suostumatta, Binoi ihaili häntä sydämestään ja ihmetteli hänen havaintojensa terävyyttä.
Anandamoji ymmärsi, mitä Binoin sielussa tapahtui, tahtoi kääntää hänen ajatuksensa toisille urille ja sanoi: »Kuulehan Binoi, minä sain eilen kirjeen Goralta.»
»Mitä hän kirjoittaa?» kysyi Binoi hieman hajamielisesti.
»Ei paljoakaan itsestään», vastasi Anandamoji. »Mutta hän kirjoittaa suruissaan maamme köyhän kansan kohtalosta. Hän kuvailee laajasti niitä vääryyksiä, joita Ghosipura nimisen kylän viranomaiset jatkuvasti harjoittavat.»
Binoi tunsi olevansa kiihtyneellä vastustuskannalla Goraan nähden ja sanoi hieman kärsimättömästi: »Gora näkee aina toisten vikoja; hän antaa anteeksi kaikki ne yhteiskunnalliset vääryydet ja loukkaukset, joita joka päivä kohdistamme omiin maanmiehiimme, ja nimittää niitä ansiokkaiksi teoiksi!»