Anandamoji hymyili nähdessään Binoin asettuvan vastustuskannalle saadakseen kolahduttaa Goraa, mutta ei virkkanut mitään.
Binoi jatkoi: »Kuulehan, äiti, sinä hymyilet ja ihmettelet, minkätähden olen yht'äkkiä närkästynyt. Minä kerron, mikä minua suututtaa. Eräänä päivänä Sudhir vei minut erään ystävänsä luo maaseudulle. Kun lähdimme Kalkuttasta, alkoi sataa, ja kun juna pysähtyi vaihdeasemalla, näin erään eurooppalaispukuisen bengalilaisen seisovan asemasillalla sateenvarjo levitettynä ja odottaen junasta tulevaa vaimoansa. Vaimolla oli pieni lapsi käsivarrellaan, ja hän yritti suojata lasta hartiahuivillaan seisoessaan sateessa asemasillalla, vilusta ja arkuudesta väristen. Kun näin miehen seisovan siinä häikäilemättä sateenvarjonsa suojassa ja vaimonkin suhtautuvan asiaan ikäänkuin se olisi täysin luonnollinen — kukaan muukaan läsnäolijoista ei näyttänyt huomaavan siinä mitään vikaa — niin minusta tuntui, ettei koko Bengalissa ole yhtään ainoata naista, rikasta tai köyhää, joka olisi millään tavoin suojattu helteeltä enempää kuin sateeltakaan. Siitä hetkestä lähtien päätin olla milloinkaan enää lausumatta sitä valhetta, että me kohtelemme naisiamme erittäin kunnioittavasti, pidämme heitä hyvinä enkeleinämme, jumalattarinamme ja niin edespäin!»
Binoi vaikeni äkkiä havaitessaan, että hänen tunteensa olivat saaneet hänet koroittamaan ääntänsä. Hän päätti esityksensä tavalliseen sävyynsä: »Äiti, sinä kenties ajattelet, että pidän sinulle luentoa, kuten muuten on toisinaan tapanani. Olen kenties tottunut puhumaan ikäänkuin pitäisin luentoa, mutta se ei ole nyt tarkoitukseni. Minä en ole milloinkaan ennen käsittänyt, kuinka tärkeät naiset ovat maallemme. En ole tullut heitä ajatelleeksikaan. — Mutta enpä tahdo jutella paljoa enempää nyt, äiti. Puhun niin paljon, ettei kukaan usko sanojeni ilmaisevan omia ajatuksiani. Tulevaisuudessa olen varovaisempi!» Yhtä äkillisesti kuin oli tullut, Binoi poistuikin, uuden tunneliikuntonsa valtaamana.
Anandamoji kutsui Mohimin ja sanoi: »Binoin ja Sasin avioliitosta ei tule milloinkaan totta.»
»Miksi ei?» kysyi Mohim. »Eikö se sinua miellytä?»
»Ei. Minä vastustan aietta, koska tiedän, ettei se milloinkaan toteudu; mitäpä muuta syytä minulla olisi olla vastaan?»
»Gora on suostunut, samoin Binoi; miksi siitä ei tulisi mitään? Vaikka selväähän on, että jos sinä asiaa moitit, niin Binoi ei milloinkaan mene hänen kanssaan naimisiin.»
»Minä tunnen Binoin paremmin kuin te.»
»Paremmin kuin Gora?»
»Niin; tunnen hänet perinpohjaisemmin kuin Gora, ja siitä syystä minusta tuntuu, asiaa joka taholta pohdittuani, ettei minun tule antaa suostumustani.»