Gora kuunteli mielenkiinnoin parturin kertomusta, mutta Ramapatia alkoi jano ahdistaa entistä kiivaammin, joten hän keskeytti kertomuksen kysyen: »Kuinka kaukana on täältä lähin hindulaisasumus?»
»Indigotehtaan veronkantaja on bramaani nimeltä Madhav Tšatterdži», sanoi parturi. »Hän on lähimpänä asuva hindulainen. Hän asuu toimistorakennuksissa parin kolmen mailin päässä.»
»Mikä hän on miehiään?» kysyi Gora.
»Oikea paholainen», vastasi parturi. »Ette voi löytää julmempaa konnaa, joka siitä huolimatta juttelee ylen miellyttävästi. Hän on kestinnyt poliisipäällikköä kaiken aikaa, mutta kokoo kulunkinsa meiltä unohtamatta samalla hieman hyötyäkin!»
»Tulehan, Gora Babu, lähdetään matkaan», virkkoi Ramaputi kärsimättömästi. »En voi tätä kauemmin sietää.» Hänen kärsimättömyytensä oli äitynyt ylimpään määräänsä, kun hän oli nähnyt parturin vaimon ammentavan vettä pihamaalla olevasta lähteestä ja kumoavan sangollisia tuon kirotun muhamettilaispojan kylvyksi! Ramapatin hermot olivat sellaisessa jännitystilassa, ettei hän voinut viipyä hetkeäkään tässä talossa.
Lähtiessään kysyi Gora parturilta: »Minkätähden viivytte täällä kaikista näkemistänne väkivaltaisuuksista huolimatta? Eikö teillä ole missään sukulaisia, joiden luo voitte lähteä?»
»Minä olen elänyt täällä ikäni kaiken», selitti parturi, »ja olen kiintynyt kaikkiin naapureihini. Olen ainoa hindulainen parturi näillä seuduilla, ja kun en ole missään tekemisissä maanomistusta koskevien asioiden kanssa, tehtaan isännät eivät minua ahdistele. Sitäpaitsi on tuskin yhtäkään muuta miestä jäljellä kylässä, ja naiset kuolisivat pelkoonsa, jos minäkin poistuisin.»
»Me lähdemme», sanoi Gora, »mutta minä tulen jälleen luoksenne, kun olen saanut hieman ravintoa.»
Tuo pitkä sortotarina oli vaikuttanut nälkäiseen ja janoiseen Ramapatiin niin, että hän nyt suuntasi koko närkästyksensä uppiniskaisiin kyläläisiin, jotka olivat vapaaehtoisesti aiheuttaneet itselleen kaikki nämä vaikeudet. Hän piti sellaista uhittelevaa menettelyä näiden muhamettilaisten lurjusten mielettömyyden ja uppiniskaisuuden äärimmäisenä ilmauksena. Hänen mielestään heille tapahtui ansionsa mukaan, kun heidän julkeutensa siten kukistettiin. Juuri sellaiset ihmiset, ajatteli hän, joutuvat aina riitaan poliisivallan kanssa, ja he ovat ennen kaikkea itse siitä vastuussa. Minkätähden he eivät myöntyneet herrojensa ja mestariensa vaatimuksiin? Mitä hyödytti tuollainen itsenäisyyden leikkiminen — mihin olikaan heidän tuhmanrohkea kerskailunsa johtanut? Sanalla sanoen: Ramapatin salainen myötätunto oli sahibien puolella.
Kun he sitten astelivat polttavaa hietikkoa keskipäivän pahimmassa helteessä, Gora ei virkkanut sanaakaan. Indigotehtaan kattojen vihdoin alkaessa näkyä puiden lomitse hän äkkiä pysähtyi ja sanoi: »Kuulehan, Ramapati, mene sinä saamaan jotakin syötävää, minä palaan parturin luo.»