»Kuulehan, babu», virkkoi sitten poliisipäällikkö Goralle. »Me olemme tulleet tänne täyttämään hallituksen määräyksiä. Jos yrität sekaantua asiaan, astut jalkasi kiehuvaan veteen, sen voin sinulle vakuuttaa!»
Gora lähti ulos mitään vastaamatta, mutta Madhav tuli hänen jäljessään ja sanoi: »Se, mitä sanotte, on aivan totta; me teemme teurastajan töitä, ja on epäilemättä synti ja häpeä istua tuon konnamaisen poliisipäällikön kanssa saman katon alla! En voi puhuakaan kaikesta siitä vääryydestä, jota olen johtunut tekemään tuon miehen tähden. Mutta se ei kestä enää kauan. Muutamassa vuodessa ansaitsen niin paljon, että voin maksaa tyttäreni naittamisesta koituvat kustannukset, ja sitten siirryn eukkoineni viettämään hurskasta elämää Benaresiin. Minua alkaa väsyttää tällainen homma — toisinaan tekee mieli hirttää itsensä päästäkseen siitä kerrassaan! Mutta missä aiottekaan viettää yönne? Miksi ette aterioi minun kanssani ja jää tänne yöksi. Minä pidän teistä erikoista huolta, niin ettei teidän tarvitse nähdäkään tuota konnaa.»
Gora oli tavallista nälkäisempi, koska oli tänä ilkeänä päivänä syönyt erittäin vähän, mutta koko hänen olemuksensa oli täynnä närkästystä, joten hänen oli mahdoton jäädä taloon muitta mutkitta. Hän pyysi anteeksi sanoen lupautuneensa jonnekin muualle.
»Sallikaa minun ainakin lähettää lyhty teidän mukananne», virkkoi
Madhav.
Mutta Gora poistui nopeasti, vastausta odottamatta, ja Madhav palasi sisään ja sanoi poliisipäällikölle: »Tuo mies varmaan antaa meidät ilmi, vanha veikko. Teidän sijassanne lähettäisin ennakolta jonkun rauhantuomarin luo.»
»Minkätähden?» kysyi poliisipäällikkö.
»Varoittamaan häntä», selitti Madhav. »Sanomaan hänelle, että täällä kiertelee eräs nuori babu, joka haeskelee todistajia teitä vastaan.»
SEITSEMÄSKOLMATTA LUKU.
Tuomari, mr Brownow, oli iltakävelyllä virran rannalla, ja hänen seurassaan oli Haran. Hieman kauempana oli hänen puolisonsa ajelemassa Pareš Babun tyttärien kanssa.
Mr Brownlow'lla oli tapana kutsua silloin tällöin järjestettyihin ulkoilmahuveihin muutamia kunnianarvoisia bengalilaisia tuttaviansa, ja hän oli esimiehenä palkintoja jaettaessa paikkakunnan oppikoulussa. Jos häntä pyydettiin läsnäolollaan juhlistamaan jonkin varakkaan perheen keskuudessa tapahtuvaa vihkimistilaisuutta, niin hän ystävällisesti suostui epätervetulleeseen kutsuun. Saattoipa hän johonkin näytelmäesitykseen kutsuttuna, istua joitakin aikoja isossa nojatuolissa ja kärsivällisesti kestää kohtalonsa. Edellisenä vuonna hän oli erään asianajajan luona vietetyssä tilaisuudessa siinä määrin mielistynyt parin poikasen esityksiin, että heidän oli pitänyt hänen erikoisesta pyynnöstään toistaa sanottavansa hänen edessään.