Hänen puolisonsa oli erään lähetyssaarnaajan tytär, ja hän kutsui usein paikkakunnan naislähetyssaarnaajia luokseen teetä juomaan. Hän oli perustanut piirikuntaan tyttökoulun ja ponnisteli kovin saadakseen oppilasmäärän pysymään riittävänä. Havaitessaan, kuinka uutterasti Pareš Babun tyttäret suorittivat tehtäviänsä, hän aina heitä rohkaisi, ja nytkin, kun he elivät loitolla, hän kirjoitti heille kirjeitä ja lähetti heille aina jouluksi uskonnollisia kirjoja.
Messut olivat alkaneet, ja Baroda-rouva oli ilmaantunut näyttämölle kaikkine tyttärineen sekä Haranin, Sudhirin ja Binoin seuraamana. Heille oli järjestetty asunto hallituksen bungalow'ssa. Pareš Babu, joka ei voinut kestää kaikkea asiaan liittyvää levottomuutta ja häiriötä, oli jätetty yksin Kalkuttaan. Sutšarita oli tehnyt parhaansa saadakseen jäädä hänen seurakseen, mutta Pareš Babu, joka piti tuomarin kutsua ehdottomasti velvoittavana, oli välttämättä vaatinut häntäkin lähtemään.
Oli päätetty, että näytelmä ja runot esitettäisiin kaksi päivää myöhemmin pidettävissä iltahuveissa tuomarin talossa. Varakuvernöörin puolisoineen piti olla läsnä, samoin piirikunnan tullipäällikön, ja tuomari oli kutsunut paljon englantilaisia ystäviänsä, ei ainoastaan lähiseuduilta, vaan Kalkuttastakin. Sitäpaitsi odotettiin muutamia valittuja bengalilaisia, joita varten kuului pystytettävän puutarhaan erikoinen teltta oikeauskoisten sääntöjen mukaisine virvokkeineen.
Haran oli aivan lyhyessä ajassa voittanut puolelleen tuomarin suosion arvokkaalla keskustelullaan, ja hänen tavaton perehtymyksensä kristillisiin pyhiin kirjoihin hämmästytti sahibia siinä määrin, että hän kysyi, miksi Haran niin pitkälle ehdittyään ei ollut kääntynyt yksin tein kristityksi.
Tänä iltana, virran rantaa astellessaan, he keskustelivat vakavasti Brahma Samadžin menetelmistä ja parhaista keinoista, joiden nojalla hindulainen yhteiskuntajärjestelmä oli korjattavissa. Kesken heidän juttuaan saapui yht'äkkiä Gora, joka astui sahibin luo ja sanoi: »Hyvää iltaa, sir.»
Hän oli pyrkinyt jo edellisenä päivänä tuomarin luo, mutta oli havainnut aivan pian, että puheille päästäkseen olisi pitänyt maksaa tierahaa kaikille sahibin palvelijoille. Gora oli haluton kannattamaan sellaista häpeällistä menettelyä ja oli väijynyt sahibia hänen iltakävelynsä aikana. Tämän kohtauksen aikana eivät Haran ja Gora millään tavoin ilmaisseet tuntevansa toisensa.
Tuomari hämmästyi melkoisesti yhtäkkiä huomatessaan eteensä ilmaantuneen miehen. Hän ei voinut muistaa milloinkaan ennen nähneensä niillä main sellaista yli kolmen kyynärän mittaista, luisevaa, jykevää hahmoa. Tulijan ulkomuoto ei muutenkaan ollut tavallisen bengalilaisen. Hänellä oli yllään tuhkanharmaa paita ja karhea, hieman likainenkin dhuli. Kädessä hänellä oli bambukeppi, ja liina oli kierretty jonkinlaiseksi turbaaniksi päähän.
»Minä tulen suoraa päätä Ghosipurasta», aloitti Gora.
Tuomari vihelsi hiljaa. Edellisenä päivänä hänelle oli lähetetty sana, että joku vieras henkilö yritti sekaantua Ghosipurassa toimitettaviin tutkimuksiin. Siinä siis oli se henkilö! Tuomari silmäili Goraa kiireestä kantapäähän terävästi ja tutkivasti ja kysyi: »Mistä osasta maata olette kotoisin?»
»Minä olen bengalilainen bramaani», vastasi Gora.