»Minä olen tänään kuninkaan vieraana», keskeytti Gora. »Itse kuningas pitää minusta huolta; kenenkään muun ei tarvitse siitä asiasta välittää.»
Binoi tiesi, että Goran päätöstä oli mahdoton järkyttää, joten hän luopui siitä ajatuksesta, että olisi hankittava puolustusta varten asianajaja. Hän sanoi kuitenkin vielä: »Minä tiedän, ettet voi syödä vankilan ruokaa, joten toimitan sinulle ateriat.»
»Kuulehan, Binoi», sanoi Gora, »minkätähden suotta tuhlaat tarmoasi? Minä en kaipaa mitään ulkopuolelta. En tarvitse mitään parempaa kuin jokainen vankilan asujain.»
Binoi palasi kovin kiihtyneenä asuntoon. Sutšarita katseli makuusuojansa avoimesta ikkunasta. Hän oli sulkeutunut huoneeseensa, koska ei voinut sietää seuraa eikä keskustelua.
Kun hän näki Binoin saapuvan säikähtyneen ja levottoman näköisenä, hänen sydämensä alkoi pelokkaasti tykyttää, mutta hän sai suurin ponnistuksin tunteensa hillityiksi ja lähti ulos huoneestaan. Lolita istui oleskeluhuoneen nurkassa käsissään ompelutyö, jota hän yleensä inhosi, ja Labonja oli sanaleikkisillä Sudhirin kanssa, Lilan ollessa kuuntelijana. Haran keskusteli Baroda-rouvan kanssa tulevien huvien järjestämisestä.
Sutšarita kuunteli henkeään pidättäen Binoin kertomusta Goran ja poliisin kesken tapahtuneesta kahakasta. Lolitan kasvoihin syöksyi veri, ja neulomus liukui hänen sylistään lattialle.
»Älkää olko huolissanne, Binoi Babu», sanoi Baroda-rouva. »Minä puhun tuomarin rouvalle Gourmohan Babusta tänä iltana.»
»Pyydän teitä olemaan niin tekemättä», sanoi Binoi. »Gora ei antaisi sitä minulle eläessään anteeksi.»
»Jotakin on joka tapauksessa tehtävä hänen puolustuksekseen», huomautti
Sudhir.
Binoi kertoi heille kaikki, mitä oli tehty Goran vapauttamiseksi ja kuinka hän oli kieltäytynyt ottamasta asianajajaa itseään puolustamaan.